Taistelukenttä

Olen tänään pysähtynyt katsomaan väistelemättä omaa elämääni ja käyttäytymistäni. Jos joku saa näistä blogikirjoituksista sen käsityksen, että olen pyhimys, enempää ei voisi osua huti. On yksi asia haluta elää Jumalan tahdossa ja sitten realismi omassa arjessa. Tätä taistelua hyvin kuvaa seuraavat jakeet.

Roomalaiskirje 7:14-20

Me tiedämme, että laki on hengellinen mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaiseksi. Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen, sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, minä myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en sitä enää teekään minä itse vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, nimittäin lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla tosin on, mutta hyvää en pysty saamaan aikaan. Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä toteutan. Jos siis teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse vaan synti, joka minussa asuu.

Paljon kipeää asiaa. Aluksi joudumme toteamaan, ettemme pysty täyttämään Jumalan tahtoa omin avuin koskaan. Miksi? Koska Jumala on täydellinen, me olemme syntisiä. Kaikki ihmiset ovat syntisiä lähtökohtaisesti Jumalan edessä ilman yhtään poikkeusta. Mistä johtuu, ettei Jumalan lapsi sitten jatkuvasti toteuta Jumalan tahtoa, vaan tekee syntiä? Galatalaiskirje 5:17 vastaa siihen näin: Liha himoitsee Henkeä vastaan. Ne ovat toisiaan vastaan, niin ettette tee sitä, mitä tahdotte. On siis selkeä ristiriita, josta näemme, kumpi on saanut hallita meitä: Jos teemme sellaista, minkä tiedämme vääräksi, jota vihaamme, on lihallinen luontomme ollut johtamassa. Jos taas onnistumme elämään Jumalan tahdossa, Pyhä Henki on johtanut.

Laki paljastaa totuuden meille itsestämme. Se on lain tehtävä. Mutta kukaan ihminen ei voi noudattaa Jumalan lakia. Laki ei voi muuttaa meitä, se vain toteaa ilmiselvän asian. Jakeet 17-20 kuvaavat osuvasti sitä, että synnillinen luontomme osallistuu synnin tekemiseen. Sen sijaan uudestisyntynyt henkemme ei siihen osallistu. Jumala on tehnyt henkemme uudeksi, kun tulimme uskoon. Sen sijaan ruumis toteuttaa mielellään synnillisen luontomme mielihaluja, ja juuri sitä taistelua Paavali näissä jakeissa kuvaa.

Kun katson elämääni taakse päin, totean, että olen ruokkinut paljon synnillisiä mielihalujani ja sillä on omat ikävät seurauksensa, joita olen joutunut niittämään. Kun totean tämän asian, se tekee kipeää. Mutta toisaalta se on hyvä siitä syystä, että tulen tietoiseksi omasta heikkoudestani, etten ylpistyisi. Mihin perkele lankesi, ennen kuin Jumala heitti hänet pois taivaasta? Ylpeyteen. Sen tähden ihmisellä on luonnollinen taipumus ylpeyteen. Sen sijaan Jumala tahtoo opettaa meitä olemaan nöyriä niin kuin Jeesus. Silloin me ymmärrämme, että olemme täysin riippuvaisia hänestä!

Johannes 10:10

Varas ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden.

Kaksi aivan päinvastaista missiota. Perkeleen tarkoitus on tuhota Jumalan lapset varastamalla heiltä ilo pelastuksesta. Hän tekee kaikkensa, että murehtisimme ja lamaantuisimme, silloin hän alkaa syöttämään valheita identiteetistämme. Hän uskottelee, ettei meidän kannata enää yrittää kelvata Jumalalle, kun olemme niin pahasti epäonnistuneet, ettemme voi saada syntejämme anteeksi. Hän yrittää viedä toivon siitä, että kelpaamme Jumalalle tällaisina vajavaisina ihmisinä. Hän pyrkii tappamaan uskomme Jumalan armoon, koittamalla siirtää fokuksemme pois Jeesuksesta itseemme.

Sen sijaan Jeesus tahtoo tuoda syvän ilon, rauhan, tyytyväisyyden siitä, että hän on hyvä paimenemme, joka pitää meistä aina huolta. Hän ei hylkää meitä, kun rämmimme synnin liejussa. Hän ei sano meille, kun kadumme syntejämme, että ”voi sinua, katso miten likainen olet! Nyt sinun täytyy suorittaa nämä tehtävät, että huolin sinut takaisin laumaani”. Sen sijaan hän voisi sanoa: ”Voi rakas lapseni! Olen ylpeä sinusta, ettet jäänyt kuuntelemaan vihollisen valheita ja luullut, etten voisi antaa anteeksi. Tule minun kanssani, minä autan sinua”. Eikö olekin melko lohduttavaa, kun meillä on tällainen hyvä paimen, joka rakastaa?

Johannes 10:14-15

Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän, Minä annan henkeni lampaiden edestä.

Mikä avuksi, kun lankeamme syntiin? Juoskaamme Jeesuksen luokse! Hän on meidän puolellamme, eikä meitä vastaan. Hän rakasti niin paljon meitä, että antoi henkensä meidän edestämme, jotta meillä voi olla yhteys Jumalan kanssa tänään! Nyt meidän tehtävämme on oppia uusi identiteettimme hänessä ja vahvistua siinä päivittäin. Silloin sielunvihollisen tullessa syyttämään meitä, voimme sanoa rohkeasti: Mee kuule juttelemaan tästä asiasta Jeesuksen kanssa. Hän on hoitanut nämä minut syntini! Kun alamme näkemään Jumalan valtavan armon omalla kohdallamme, meistä tulee ilosanoman levittäjiä tähän toivottamaan maailmaan ja voimme rohkaista toisia, kun olemme alkaneet soveltamaan identiteettiämme Kristuksessa Jeesuksessa. Ole siunattu 😀

Rakastettu?

Eilen heräsin ajatukseen, että jos koen olevani rakastettu, uskallan olla läpinäkyvä. Viime yönä näin unta, jossa olin hengellisessä tilaisuudessa, jossa minut kutsuttiin lavalle haastateltavaksi ja siinä samalla katsottiin pätkiä haastattelustani, jossa avauduin omasta heikkoudestani. Tunsin, kuinka tilanne jännitti minua paljon. Mutta samalla tiedostin, että vaikka kaikki ihmiset eivät ymmärtäisi minua ja torjuisivat minut, olen rakastettu Jumalan ja tyttöystäväni puolesta silti. Se toi rauhan sydämelleni. R

Mielessäni siis on ajatus siitä, että jos koemme olevamme arvostettuja, rakastettuja ja meitä ymmärretään, koemme olomme turvallisiksi. Ainakin näin itse ajattelen. Vaikka jokainen meistä tiedostaa, ettemme ole täydellisiä, vaan erehdymme monin tavoin, silloinkin läheisemme ymmärtävät meitä, eikä suhde katkea väärinymmärrykseen.

Roomalaiskirje 5:1-4

Koska siis olemme tulleet uskosta vanhurskaiksi, meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen kauttaan me olemme päässeet uskossa tähän armoon, jossa nyt olemme, ja me kerskaamme Jumalan kirkkauden toivosta. Emmekä ainoastaan siitä, vaan me kerskaamme myös ahdistuksista, tietäen, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, kärsivällisyys koetuksen kestämistä ja koetuksen kestäminen toivoa.

Tästä jaejaksosta on tullut minulle rakas iän myötä. Sen tähden, että siihen tiivistyy erinomaisesti asemamme Jumalan rakkaina lapsina, sekä oikea asenne koetusten helteessä. Se ei todellakaan ole helppoa silloin, kun kohtaamme haasteita, mutta voimme kasvaa ihmisinä ihan oikeasti noiden tilanteiden tullessa, jos opimme toimimaan Jumalan tavalla, eikä omalla lihallisen luontomme tavalla. Kaikki lähtee siitä, että ensin hyväksymme, että me emme voi kelvata syntisinä Jumalalle. Tulemme hänen eteensä nöyrinä ja tunnustamme, ettemme voi lähestyä häntä syntimme tähden. Mutta kun pyydämme Jeesuksen veren puhdistamaan meidät ja tulemaan elämämme Herraksi, silloin asemamme muuttuu: Emme enää ole Jumalan vihollisia, jotka ovat matkalla iankaikkiseen eroon hänestä, vaan saamme kokea hänen puhdasta ja runsasta armoaan, koska emme turvaudu enää omiin meriitteihimme, vaan Jeesuksen täytettyyn työhön. Vain sen kautta meillä on tämä Jumalan lapsen asema.

Sen jälkeen, kun olemme päättäneet turvautua Jeesukseen, alkaa prosessi nimeltä pyhitys. Sen päämääränä on päästä kerran perille, Jumalan luo. Matkalla sinne kohtaamme paljon hankaliakin asioita ja kaikkien elämämme vaiheiden kautta voimme valita, joko antaa niiden viedä ilomme ja rauhamme, niin että katkeroidumme ihmisille ja kenties Jumalallekin, tai opimme niiden kautta tulemaan läheisemmiksi Jumalan kanssa ja muuttumaan Jeesuksen kaltaisiksi. Yhtenä keinona muovatessaan meitä, Herra käyttää ahdistavilta tuntuvia tilanteita, joissa voimme päätyä katsomaan tilannetta luonnollisilla silmillä ja todeta, ettei tästä tule mitään. Tai sitten päätämme laajentaa näkökulmaa ja sanoa, että ”Herra, tää tilanne näyttää todella haastavalta, mutta kiitän uskossa jo siitä, että sinä olet tämänkin vuoren yläpuolella!”

Joskus meidän täytyy kiivetä korkean vuoren päälle askel kerrallaan ja kun olemme päässeet sinne, Jumala näyttää meille, miten matka on kasvattanut meitä ihmisinä ja annamme kunnian ja palvonnan hänelle. Hän voi myös näyttää, miten paljon olemme muuttuneet lähtötilanteesta tähän päivään ja se lohduttaa. Tuollaisia hetkiä itsellenikin on sattunut elämän aikana ja ne saavat kunnioittamaan ja palvomaan syvästi Jumalaa, koska tiedostan, että ainut joka on saanut muutoksen tapahtumaan on hän. Silloin armo kirkastuu.

Roomalaiskirje 5:5

Mutta toivo ei tuota pettymystä, sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

Kun olemme käyneet läpi elämässämme haasteita ja kokeneet, että läheisemme sekä Jumala ovat edelleenkin rinnallamme, se tuo iloa ja rauhaa. Toivo onkin tässä ajassa todella haluttua, koska ihmiset kokevat raskaitakin asioita elämässään ja juuri silloin kaipaamme toivoa. Toivo tulee Herralta, joka rakastaa meitä, mutta se jalostuu myös elämässämme, kun opimme kohtaamaan haasteet Jumalan voimassa ja pysymään pystyssä rankoissakin myrskyissä. Pyhän Hengen läsnäolo tuo toivon juuri oikeaan aikaan ja voimme kokea syvää rauhaa, vaikka toiset olisivat menettäneet jo kaiken toivonsa. Sen tähden onkin arvokasta oppia viettämään aikaa ihmisten lähellä, jotka ”uskon miehiä ja naisia”. Heillä on sellainen näkökyky, joka luo toivoa. Kukaan heistä ei ole käynyt helppoa tietä, vaan uskoa ja toivoa on koeteltu paljon.

Kun opimme luottamaan myrskyn silmässäkin Jumalan uskollisuuteen ja hyvyyteen, silloin Pyhä Henki tulee rinnallamme ja koemme taivaallista lohdutusta. Joskus lohdutus on myös kahdella jalalla ja kädellä varustettu, joka tulee juuri oikeaan aikaan ja rohkaisee. Älä koskaan unohda, että Jumala on lähellä ja tahtoo lohduttaa meitä ja täyttää Pyhän Hengen voimalla jatkuvasti, silloin katseemme pysyy hänessä ja voimme itsekin olla toisillekin lohduttajia, kun toiset todella tarvitsevat sitä. Ole siunattu Jeesuksen nimessä 😀