Nyt on Suomen aika

Ajatukseni oli kirjoittaa pastorini Perhon Pekasta ja siitä vaikutuksesta jonka hän on jättänyt sydämeeni palvelutyöllään ja persoonallaan. Nyt kun istun junassa matkalla kohti Helsinkiä ja firman palaveria, ajatus jalostui. Sain eilen illalla nähdä kuvan, jossa mainittu Pekka kylvi siemeniä pellolla. Kuvakulma laajeni ja se näytti valtavalta pellolta. Hän teki sitä rakkaudesta Jumalaan ja ihmisiä kohtaan. Ymmärsin, että hän on kylvänyt Jumalan Sanaa ympäri maailmaa ja näin istuttanut sitä ihmisten sydämiin. Ymmärsin myös, että Jumala on siunannut sen työn ja antaa sille kylvölle sateen ja se tuottaa runsaan sadon hänen valtakuntaansa.

Mistä tämän kertainen otsikko kumpuaa? Northwind Collective julkaisi viime vuoden puolella Poika levyn. Tuo levy on valtavan voimakas hengellisesti. Sanon näin, koska monesti se saanut murtaa sydämeni syvästi. Kun se julkaistiin (mitä ilmeisimmin Helsingissä), Pekka oli pyydetty puhumaan lyhyesti ilosanoma paikallaolijoille. Hän haastoi ihmisiä antamaan elämänsä Jeesukselle ja tietääkseni yli kymmenen lähti seuraamaan Jeesusta. Nyt kun aloin kuuntelemaan Northwindin biisiä ”veresi” se mursi sydämeni. Pekalla ja Northwindin jäsenillä on sama näky, he haluavat nähdä Suomen muuttuvan. Tässä osa tekstistä tuosta kappaleesta:

”Taivaallinen Kuningas, luovuit sinun oikeuksistas. Täydellinen Karitsa, sua rakastan, rakastan. Kärsit tuomion ihmisten, syyttävien sormien. Nöyrä mies kipujen, sua rakastan, rakastan. Täydellisen rakkauden ristillä näytit, päätit odotuksen sukupolvien. Häpeän ja synnit sä kannoit, tiesit lopulta saisit iloita. Täydellinen rakkaus ristillä voitti, otit avaimet kädestä vihollisen, kallis uhrisi oli tarpeeksi ja nyt veresi huutaa puolestani: Armahdettu. Vapautettu. Rakastettu. Parannettu. Lunastettu. Sovitettu. Pelastettu. Anteeksiannettu. Pyhä, puhdas, lapsi Jumalan, veresi ylläni huutaa puolestani.”

Luukas 19:37-40

Kun hän oli jo lähestymässä Öljymäeltä alas vievää rinnettä, koko opetuslasten joukko alkoi iloiten ylistää Jumalaa suureen ääneen kaikista niistä voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä. Rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!” Jotkut fariseuksista sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.”

Voimmeko me vielä olla vaiti siitä hyvästä uutisesta, joka on saanut muuttaa sydämemme? Minä en tahdo. Enkä usko, että sinäkään tahdot. Luin yhdestä timantista kirjasta, että kristinuskon ytimen tulisi kokea konkreettisella tavalla.  Miksi? Koska jos me vain luemme hengellisiä totuuksia ajatuksina, voimme epäillä niiden todenperäisyyttä, eikä Täydellinen Rakkaus tarkoittanut sitä niin. Jumala tarkoitti, että meillä on rakkaussuhde hänen kanssaan. Kun katsomme tuota tekstiä ”veresi” biisissä, se kumpuaa sydämestä, joka on kohdannut elävän Jumalan. Siinä on ilmestys Jumalan rakkaudesta ja se haastaa katsomaan miten suhtaudumme siihen.

Kun katsomme opetuslasten reaktiota, se ei ollut hengellisesti korrektia ja sen tähden osa fariseuksista halusi hiljentää Jeesuksen palvonnan. Mutta sen sijaan Jeesus kertoo, että hän nauttii siitä, että häntä kunnioitetaan ja palvotaan! Jos uskovat ymmärtäisivät miten suuri voima on ylistyksellä suhteeseemme Jumalan kanssa ja hänen Isän rakkauden kokemisessa, tekisimme sitä enemmän. Jos oppisimme palvomaan Jumalaa sydämestämme, silloin oppisimme jättämään taakkamme hänen käsiinsä! Se olisi valtavan vapauttavaa ja voisimme kertoa lähimmäisillemme kuinka paljon Jumala rakastaa heitä. Emme tahdo enää kuollutta uskontoa, vaan rakkaussuhteen Jumalan kanssa.

Lopuksi tahdon kirjoittaa jotain Perhon Pekasta. Siitä, miten olen kokenut hänen persoonansa muutamien vuosien ajan elämässäni. Kun hän on nyt ollut pastorini vajaan neljän vuoden ajan, se on ollut timanttia. Miten kuvailisin tätä Jumalan miestä? Hän on hyvä ystäväni, johon luotan sydämestäni. Hän on rakastaa vaimoaan ja lapsiaan. Hän muistuttaa Jeesusta, koska hänellä ei tunnu olevan koskaan kiire. Hän on läsnä ja empaattinen. Hän on aktiivinen kuuntelija ja viisas neuvonantaja. Hänen rukouksensa kumpuaa syvästä rakkaussuhteesta Jumalaan. Hän on johtajahahmo ilman kyynisyyttä tai halua kontrolloida ihmisiä, hän on oivallinen organisoija ja rohkaisija.

Hän on saanut vastaanottaa Jumalan Isän rakkautta ja hän jakaa sitä eteenpäin, hän saa ilmestystä tuosta rakkaudesta jatkuvasti. Ja juuri sen tähden hän on todella helposti lähestyttävä. Hän on armollinen, joustava, taitava opettaja. Hänen katseensa on aina siinä miten hyvä Jumala on ja hän johdattaa ihmiset hänen läheisyyteen. Suomalaiset ovat hänen sydämessään, hän tahtoo olla muuttamassa Jumalan avulla tän kansan. Hänellä on mahtava huumorintaju, joka tuo rentouden ilmapiiriin. Lopuksi, koen että hän on todellinen rinnalla kulkija.

Kun mietin omaa palvelutyötäni, en olisi lähellekään tässä ilman niitä mielettömiä hetkiä Pekan kanssa. Hänellä on valtavan tärkeä vaikutus Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa. Se tapa kohdata kaikenlaiset seurakuntalaiset on ilmiömäistä ja siksi on haikeaa jättää jonkinlaiset jäähyväiset hänelle hänen jatkaessaan työtä Jumalan valtakunnassa tulevaisuudessa Hyvä Sanoma ry:ssä. Toisaalta tiedostan, että kun Pekka saa toteuttaa kutsuaan uudessa työssä tulevaisuudessa, Jumala saa pelastaa monia ihmisiä.

Jos yritän vetää kaiken yhteen, voin vain sanoa, että Jumala odottaa meitä. Hän odottaa, että me vapaaehtoisesti antaudumme hänelle. Hän ei tahdo tehdä meistä orjiaan, vaan vapautensa omaksuneita rakkaita lapsiaan. Silloin ymmärrämme, kuinka paljon hän rakastaa meitä ja kaikkia. Kun alamme vastaanottamaan hänen rakkauttaan, silloin meidän tehtävämme on viedä tuo rakkauden kokemus eteenpäin ja alkaa puhumaan elämää ihmisille lähellämme ja kenelle tahansa hän tahtoo meidän kertovan! Mitä jos armon vuonna 2019 me Jumalan lapset tahtoisimme nähdä muutoksen kotimaassamme ja alkaa rakastaa ihmisiä Jumalan rakkaudella? Se olisi muutoksen alku. Ole siunattu 😀

One Reply to “Nyt on Suomen aika”

  1. Kiitos Jukka valtavan rohkaisevasta ja kauniista sanoista. Olet rakas ystävä ja Jumalan mies, esimerkki monelle. Kiitos lounaista ja kahvi (tee) hetkistä.
    Jumalalla on mahtava suunnitelma Suomelle! Paras on edessäpäin. 🙏🏻

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *