Pidämmekö asioita itsestäänselvyyksinä?

Morjens lukijat! Tämä aihe laskeutui sydämelleni sunnuntaiaamuna kun olin rukouksessa. Meidän on syytä joskus pysähtyä ja katsoa ympärillemme. On monia ihmisiä, joille ei ole itsestään selvää saada ruokaa tai muita todellisia tarpeita tyydytettyä. Näihin ajatuksiin tuli mieleen profeetta Elia ja Sarpatin lesken kohtaaminen. Jotta vähän ymmärtäisimme mihin tilanteeseen seuraavat jaejaksot liittyvät, luin muutamia lukuja aiemmin, että Israelin valtakunta jakaantui kahtia (luku 12), jota seurasi Israelin kuninkaan Jerobeamin kauhistuttava päätös johtaa israelilaiset epäjumalanpalvontaan, sen sijaan, että he olisivat palvelleet Jumalaa. Siitä koitui suuria ongelmia ja kun siirrymme 16. Luvun loppuun, Israelia hallitsi mies nimeltä Ahab, jota kuvataan näin ”Ahab, Omrin poika, teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, enemmän kuin kaikki edeltäjänsä (16:30). Hänelle Jumala käski Elian kertoa seuraavan uutisen: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen, näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muuten kuin minun sanani kautta.” (17:1) Kuten näemme, synnillä on aina seurauksensa ja Vanhan liiton aikana profeetoilla oli suuri valta. Tänä päivänä saamme elää Uuden liiton aikaa, jolloin Jumala ei rankaise kansoja samalla tavalla kuin ennen Jeesuksen tuloa maailmaan, koska Jumala tahtoo vetää ihmisiä pelastukseen ensisijaisesti armonsa kautta.

1 Kuningasten kirja 17:7-16

Jonkin ajan kuluttua puro kuivui, koska maassa ei ollut satanut. Silloin Elialle tuli tämä Herran sana: ”Nouse ja mene Sarpatiin, joka on Siidonin aluetta, ja asetu sinne asumaan. Minä olen käskenyt erään leskivaimon elättää sinua siellä.” Elia nousi ja Meni Sarpatiin. Kun hän tuli kaupungin portille, hän näki leskivaimon keräämässä puita. Elia huusi hänelle: ”Tuo minulle vähän vettä astiassa, että saisin juoda.” Kun nainen lähti sitä hakemaan, Elia huusi hänelle: ”Tuo minulle samalla myös pala leipää.” Mutta hän vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole leipää, ainoastaan kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän öljyä astiassa. Kerättyäni pari puuta menen leipomaan leivän itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.” Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Mene ja tee niin kuin olet sanonut, mutta tee ensin pieni rieskaleipä ja tuo se minulle. Leivo sen jälkeen itsellesi ja pojallesi, sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jauhot eivät lopu ruukusta eikä öljyä puutu astiasta. Näin on aina siihen päivään asti, jona Herra antaa sateen maan päälle.” Nainen meni ja teki Elian sanan mukaan, ja hänellä, hänen perheellään ja Elialla oli syötävää pitkäksi aikaa. Jauhot eivät loppuneet ruukusta eikä öljyä puuttunut astiasta sen sanan mukaisesti, jonka Herra oli Elian kautta puhunut.

Mietitäänpä itsemme tuon lesken asemaan. Mies on kuollut. Ainut toimeentulon lähde tulevaisuudessa on poika ja ruoka on loppumassa. Nälänhätä oli todellisuutta kuivuuden vuoksi ja sen tähden Jumala lähetti Elian Siidonin maahan tämän lesken luokse. Mitä mahtoi leski ajatella, kun ahdingon keskellä, yhtäkkiä pitäisi alkaa palvelemaan tuntematonta miestä? Eikö hänellä ollut jo tarpeeksi vaikeaa tähän mennessä? Tuossa yhteiskunnassa toimeentulo lepäsi aviomiehen harteilla ja jos puoliso kuoli, ymmärtääkseni esikoispoika otti vastuun perheen elatuksesta.

Leski päätti olosuhteista huolimatta palvella vierasta miestä ja lähti Elian toiveen mukaisesti hakemaan vettä. Varmaan olet huomannut, että liikkuvaa autoa on paljon helpompi ohjata? Kun Elia näki, että leski lähti liikkeelle, hän toivoi myös saavansa leipää. Tästä alkaa puhutteleva dialogi. Nainen avautuu ahdingostaan kiertelemättä, mutta ensimmäinen asia, minkä Elia sanoo, aivan kuten meidän Herramme monesti sanoi ja sanoo meille tänäänkin: Älä pelkää. Pelko lamaannuttaa ja saa aikaan huonoja päätöksiä. Siksi onkin tärkeää keskittyä Jumalaan ja hänen mahdollisuuksiinsa kuin olosuhteisiimme, jotka ovat joskus todella hankalia. Päätöksiä edeltää monesti kuuliaisuus tai tottelemattomuus. Tässä tilanteessa leskivaimo päätti ojentautua uskossa ja olla kuuliainen ja sitä seurasi voitto.

Jos leskivaimo olisi keskittynyt haastaviin olosuhteisiin, eikä olisi kuunnellut Eliaa, he olisivat kuolleet nälkään poikansa kanssa. Osaammeko me olla kiitollisia kaikesta siitä hyvästä mikä on kohdannut meitä, vai pidämmekö asioita itsestään selvinä? Itse olen päättänyt opetella tyytyväisyyttä, kiittämällä päivittäin kaikesta siitä hyvästä, millä Jumala on minua siunannut: Tyttöystävästä, työstä, lämpimästä vedestä, autosta jolla tehdä töitä, työkavereista, hyvistä ystävistä, pastoreistani ja sukulaisistani. En tahdo pitää heitä itsestään selvyyksinä, vaan antaa kunnian Jumalalle.

Jos mietimme niitä vainottuja kristittyjä, jotka joutuvat kärsimään syyttömästi, voin rukoilla heidän puolestaan, että he pitävät noissakin tilanteissa uskosta kiinni loppuun asti. Miksi me emme osaa olla kiitollisia? Materialismi ja yksilökeskeisyys ovat tämän päivän ”epäjumalia”. Ihmiset oppivat kuluttamaan ja totta kai, eihän maailma pyörisi ilman, että ostamme asioita, mutta on hyvä kysyä itseltämme, onko mieltämme kiinnostava tuote oikeasti tarpeellinen, vai voisinko pärjätä ilman sitäkin? Mitä jos sen sijaan päättäisimme osoittaa laupeutta ihmisille, joilla on hankalaa? Jumala on rakkaus ja rakkaus on ennen kaikkea toimintatapa. Jos sanomme olevamme Jumalan lapsia, meidän tulisi ilmentää tuota uhrautuvaa rakkautta käytännössä. Mitä jos sinä ja minä päättäisimme tästä päivästä eteenpäin opetella luottamaan Jumalan huolenpitoon, päättää olla kiitollisia ja auttaa lähimmäisiämme ja rukoilla vainotun seurakunnan puolesta? Silloin voimme todella vaikuttaa yhteiskuntaan ja sitä uskoakseni Jumala toivoo meiltä. Siunattua viikonloppua sinulle 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *