Suhde evankeliumiin

Morjens! Näytti jo pahasti siltä, ettei mieleeni tulisi mitään kirjoittamisen aihetta viikonlopun aikana, kunnes sunnuntaina näin instagramissa frendini päivityksen, jossa hän kertoi uskostaan Jeesukseen avoimesti. Hän koki tarvetta kirjoittaa aiheesta sen tähden, että hänen opiskelijafrendit saisivat tietää, miksei tämä nuori aikuinen käy esimerkiksi baareissa. Seuraavaksi menin uskotv:n arkistoon ja törmäsin siellä Samuel Tedderiin. Hän on tulossa pääsiäisen ajaksi meille Seinäjoen Helluntaiseurakuntaan puhumaan Galatalaiskirjeestä, jota odotan todella mielenkiinnolla. Aloin kuuntelemaan hänen puhettaan, joka oli pidetty Äänekoskella, mitä ilmeisimmin tämän vuoden puolella. Pakko myöntää, etten tohtinut kuunnella kuin alkua, kun kuulin hänen käsittelevän tässä opetuksessa myös Galataiskirjettä, joten päätin lopettaa kuuntelemisen ensimmäiseen raamatunkohtaan, jotten kuulisi samaa opetusta ennakkoon, jonka hän tulee Seinäjoella pitämään.

Seuraavaksi päätin katsoa God’s not dead 2 leffan ja nämä kaksi edellä mainittua sekä tuo leffa yhdessä saivat minut haltioitumaan tästä aiheesta, jonka pitäisi olla meille uskoville tärkeä ja rakas. Voin täysin varauksettomasti suositella jokaiselle Jumalan lapselle tuota elokuvaa, niin rohkeasti siinä puolustetaan evankeliumia! Tästä pääsemmekin ehkä monellekin tuttuun, mutta todella tärkeään jakeeseen, jonka Samuel taisi mainita olevan Roomalaiskirjeen avainjae:

Roomalaiskirje 1:16

Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikalaiselle.

Psalmi 40:10-11

Minä julistan ilosanomaa vanhurskaudesta suuressa seurakunnassa. Katso, minä en sulje huuliani, sinä Herra, sen tiedät. Minä en peitä vanhurskauttasi sydämeeni vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja pelatusteoistasi. Minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta.

Eikö ole aika hämmentävää, miten voimallisen kuvan Daavid maalaa yllä olevassa Psalmissa? Hän eli lähellä Jumalaa, hän profetoi Jeesuksen kärsimyksistä (Psalmi 22) ja nämä kaksi kohtaa yhdessä maalaavat sellaisen kuvan, ettei kenenkään Jumalan lapsen pitäisi hävetä ilosanomaa Jeesuksesta! Miksi Daavid koki näin voimakkaasti ilosanoman merkityksen ennakolta, kauan ennen kuin Jeesus edes syntyi?

Psalmi 32:1, 5

Autuas se, jonka rikos on annettu anteeksi, jonka synti on peitetty! Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt syyllisyyttäni. Minä sanoin: ”Minä tunnustan Herralle rikkomukseni”, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani.

Kaikki siis lähtee siitä, että on itse saanut kokea saaneensa paljon anteeksi Jumalalta. Kyse on pyhän, oikeudenmukaisen Jumalan kädenojennuksesta ihmiskunnalle, joka on tuhoutumassa ilman evankeliumin ilosanomaa. Eihän kukaan voi hänen edessään sanoa: En minä ole syntiä tehnyt, minä olen täydellinen. Raamattu kutsuu tällaisia ihmisiä valehtelijoiksi, joissa totuus ei voi pysyä. Kun olemme saaneet kokea, että Jumala on armahtanut meitä, me emme tahdo jäädä paikoillemme. Jos kerran iloitsemme sydämestämme pelastuksesta, silloin emme häpeä sitä koskaan, vaan tahdomme kertoa siitä kaikille!

1 Korinttolaiskirje 1:18

Sanoma rististä on hullutusta niille, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

Kuten näemme, sanoma rististä jakaa ihmiset. Ei ole olemassa harmaata aluetta, vaan olemme joko vastaan Jeesuksen ristiä tai sen suojissa. Jokainen ihminen valitsee puolensa, onko Jumalan puolella vai vastaan, suhtautumalla Jeesuksen sovitustyöhön: joko hyväksyy sen ja saa armon tai hylkää sen ja kärsii todella ikävät seuraukset. Kyse on siis henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan, jota uskovien ei koskaan pitäisi hävetä, vaikka siitä olisi seuraamuksia esimerkiksi oikeusistuimen edessä. Meidän ei pitäisi koskaan hävetä suhdettamme Jumalaan ja hänen ilosanomaansa.

Miksi? Sen tähden, että ainoastaan se tuo pelastuksen ja tahdomme lähimmäistemme tietävän, että on mahdollista löytää pysyvä rauha ahdistustenkin keskellä. Vaikka olemmekin Jumalan lapsia, ei se tarkoita, ettei meillä olisi hankalaa. Kyse on siitä, miten suhtaudumme niihin. Kun katsoin tuon God’s not dead 2 elokuvan, yksi kohtaus on puhutellut minua erityisesti. Siinä opettaja joutui vaikeuksiin, kun hän vastasi yliopiston historian tunnilla Jeesusta koskevaan kysymykseen ja häntä pyydettiin esittämään anteeksi pyyntö käyttäytymisestään ja lopettamaan puhuminen Jeesuksesta koulussa. Hän päätti, ettei hän koskaan voisi kieltää identiteettiään Jumalan lapsena, vaikka sillä olisi ikäviä seurauksia. Hän osoitti päätöksellään, ettei pelko ohjannut hänen käyttäytymistään, vaan luottamus Jumalaan.

Ihmiset, joilla on vakaa usko hankalissakin olosuhteissa; syvä rauha silloinkin, kun muut lamaantuvat ja perääntyvät, ovat todellisia johtajia riippumatta asemastaan, koska he tuovat toivoa ihmisille, jotka ovat samankaltaisissa tilanteissa. Haluammeko, että meidät muistetaan ihmisinä, jotka elivät uskonsa todeksi ja olivat positiivisia, kiitollisia, optimistia ja osoittivat luottavansa Jumalan hyvyyteen ja uskollisuuteen silloinkin, kun olosuhteet olivat vastaan? Jos uskomme ei näy käytännössä, mitä hyötyä siitä oikeasti on?

Jaakob 2:20

Tahdotko tietää, sinä turhanpäiväinen ihminen, että usko ilman tekoja on hyödytön?

Kyse on siitä, että uskomme kantaa hedelmää, joka todistaa, että uskomme toimii. Se vaikuttaa asenteissa, sanavalinnoissa, tahtotilassa. Sen kuuluu näkyä, jotta muut voisivat nähdä sen ja alkaa haluamaan sitä. Jos uskomme toimii käytännössä, se alkaa kiinnostamaan niitä, jotka eivät vielä seuraa Jeesusta. Jos me emme tahdo hävetä Jeesusta työ- tai opiskelupaikallamme, se alkaa näkymään tilanteina, joissa saamme tunnustaa Jeesuksen herruuden elämässämme. Ja ihmiset ihailevat salaa luottamustamme näkymättömään Jumalaan.

Tehkäämme siis tärkeä päätös tänään antaa koko elämämme Jumalan käyttöön, jokainen osa-alue, niin että Jumalan valtakunta voisi kasvaa meidänkin vajavaisten ihmisten kauttakin! Siunausta 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *