Hesekielin kirja on varsin mielenkiintoinen. Toisaalta Jumala puhuu avoimesti juutalaisten synneistä, mutta myös viholliskansojen tuomioista, koska ovat iloinneet juutalaisten surkeudesta pakkosiirtolaisuudessa. Kaksi kertaa profeettaa muistutetaan hänen vastuustaan: Hänen täytyy varoittaa jumalatonta hänen elämäntavastaan, jotta hän tekisi mielenmuutoksen ja saisi elää. Myös vanhurskasta tulee opettaa, jottei hän poikkea pois elämän tieltä. Jos profeetta ei varoita jumalattomia ja vanhurskaita, Herra laittaa hänet vastuuseen. Sen sijaan, jos hän toimii Jumalan tahtomalla tavalla, hän pelastaa sielunsa.
Luvussa 11 kerrotaan tuomiosta Israelin päämiehille, jotka ovat antaneet huonoja neuvoja ja tehneet turmiollisia suunnitelmia. He joutuvat vastuuseen tapoistaan ja yksi kansan ruhtinas, Pelatja, kuolee. Tähän Hesekiel reagoi jakeessa 13: Silloin minä lankesin kasvoilleni ja huusin kovalla äänellä: ”Voi Herra, Herra! Teetkö sinä kokonaan lopun Israelin jäännöksestä?” Tätä tuomiota seuraa voimallinen ja lohduttava ilmoitus:
Hesekiel 11:14-21
Sitten minulle tuli tämä Herran sana: ”Ihmislapsi, sinun veljistäsi, sukulaisistasi ja koko Israelin heimosta Jerusalemin asukkaat sanovat: He ovat kaukana Herrasta! Meille tämä maa on annettu perinnöksi! Sano siis: Näin sanoo Herra, Herra: Koska minä olen vienyt heidät kauas kansojen sekaan ja hajottanut heidät muihin maihin, minä olen ollut heille vähän aikaa pyhäkkönä niissä maissa, joihin he ovat joutuneet. Sano sen tähden: Näin sanoo Herra, Herra: Minä kokoan teidät kansojen seasta ja kerään teidät maista, joihin teidät on hajotettu, ja annan teille Israelin maan. Silloin israelilaiset tulevat sinne ja poistavat maasta kaikki sen iljetykset ja kaikki sen kauhistukset. Minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan heidän sisimpäänsä. Minä poistan kivisydämen heidän rinnastaan ja annan heille lihasydämen, niin että he vaeltavat minun lakieni mukaan, noudattavat minun säädöksiäni ja toimivat niiden mukaan. Silloin heistä tulee minun kansani ja Minä olen heidän Jumalansa. Mutta ne, joiden sydän seuraa heidän iljetyksiään ja kauhistuksiaan, saavat minulta vaelluksensa mukaisen palkan, sanoo Herra, Herra.”
Äskeinen luku antaa mielestäni läpileikkauksen Hesekielin kirjaan, vaikkakin paljon tapahtuu tämän ulkopuolella. Se kertoo osuvasti siitä, kuinka me ihmiset monin tavoin teemme syntiä ja tarvitsemme Jumalaa, joka voi uudistaa meidät, antamalla meille kivisydämen sijaan lihasydämen. Silloin voimme tehdä hänen tahtonsa ja vaeltaa hänen yhteydessään. Jumalan sydän rakastaa luotujaan, ja hän tahtoo, että kaikki tulisivat tuntemaan hänet ja pelastuisivat. Jos ihmiset eivät välitä Jumalasta ja hänen tahdostaan, vaan elävät mieluummin ”omalla tavallaan”, he joutuvat maksamaan siitä hinnan enemmin tai myöhemmin. Luvussa kuvattiin osuvasti, kuinka Jumala haluaa omansa lähelleen, eikä tahdo synnin estävän yhteyttä itseensä.
Hesekielin kirjassa luvussa 34 puhutaan Israelin kelvottomista paimenista (1-5):
Minulle tuli tämä Herran sana: ”Ihmislapsi, profetoi Israelin paimenia vastaan! Profetoi paimenille, sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, koska he ovat pitäneet huolta vain itsestään! Eikö paimenten olisi pidettävä huolta lampaista? Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, lihavat lampaat te olette teurastaneet. Mutta laumasta te ette ole pitäneet huolta. Te ette ole vahvistaneet heikkoja, ette hoitaneet sairaita ettekä sitoneet loukkaantuneita, te ette ole hakeneet takaisin eksyneitä ettekä etsineet kadonneita. Te olette kohdelleet lampaita tylysti ja väkivaltaisesti. Niin ne ovat joutuneet hajalle paimenta vailla ja päätyneet kaikkien villipetojen ruuaksi. Hajallaan ne ovat.
Koska Jumala rakastaa edelleen israelilaisia, hän ei voi katsoa Israelin johtajien toimintaa sormien läpi. Hän ei hyväksy paimenten itsekkyyttä ja laiskuutta, heillä on vastuu Jumalan edessä lampaiden hyvinvoinnista. Kun lampaat ovat kokeneet tällaista, ne ovat erkaantuneet toisistaan ja ovat petojen armoilla.
Hesekiel 34:6-10
Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla. Minun lampaani ovat hajaantuneet kaikkialle maahan, eikä kukaan niitä kysele, kukaan ei niitä etsi. Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana! Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, eivätkö minun lampaani ole ryöstettävinä ja kaikkien villipetojen syötävinä sen vuoksi, ettei niillä ole paimenta? Paimeneni eivät välitä minun lampaistani vaan pitävät huolta vain itsestään eivätkä kaitse minun lampaitani? Kuulkaa siis Herran sana, paimenet! Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn näiden paimenten kimppuun ja vaadin lampaani pois heidän käsistään. Minä teen lopun heidän kaitsemisestaan, eivätkä nuo paimenet enää kaitse niitä. Minä pelastan lampaani heidän suustaan, eivätkä ne enää ole heidän syötävinään.”
Kun Herra käyttää viiden jakeen aikana minun lampaani tai siihen rinnastettavaa ilmaisua (lampaani) peräti seitsemän kertaa, silloin hänen viestinsä on selkeä. Paimenet ovat vastuussa Jumalalle, sen johtopäätöksen tästä voi tehdä. Jos katsomme nykypäivään, on hyvä muistaa, että Jumala on antanut paikallisseurakuntiin paimenet ja heillä on vastuu, miten he johtavat seurakuntaa, suurta tai pienempää laumaa, Jumalan tahdossa. Sen tähden on hyvä muistaa rukoilla viisautta ja ymmärrystä niin pastoreille kuin seurakunnan vanhimmiston jäsenille tähän tehtävään.
Kun Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka eri paikkakunnille perustettiin paikallisseurakuntia, Paavali antoi selkeät ohjeet seurakunnan johdolle, kuinka heidän tuli johtaa laumaa. Voisi kuvitella, että tätä Hesekielin kirjaakin siinä yhteydessä on opetettu, koska siinä opetetaan erinomaisesti, kuinka lampaita tuli johtaa. Jumala suhtautuu syvällä kiintymyksellä omiinsa ja tästä voimme lukea vielä lopuksi:
Hesekiel 11:11-16
”Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolta. Niin kuin paimen pitää huolta laumastaan, kun lampaat ovat hajaantuneet hänen luotaan, niin minäkin pidän huolen lampaistani ja pelastan ne kaikkialta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä. Minä haen ne kansojen seasta, kokoan ne muista maista ja tuon ne omaan maahansa. Minä paimennan niitä Israelin vuorilla ja purolaaksoissa ja kaikissa maan asutuissa paikoissa. Hyvillä laitumilla minä niitä kaitsen. Israelin korkeilla vuorilla niillä on laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, niillä on oleva rehevä laidunmaa Israelin vuorilla. Minä itse kaitsen lampaitani ja vien ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä etsin, eksyneet minä tuon takaisin, loukkaantuneet minä sidon ja heikkoja vahvistan, mutta lihavat ja vahvat minä hävitän. Minä paimennan laumaani oikeuden mukaan.
Kun tekee vertailun aiemmin kerrottujen paimenten ja Jumalan välillä, huomaa selkeästi, että meidän Jumalamme on hyvä Paimen. Hän rakastaa jokaista lammastaan, hän etsii kadonneet ja sitoo rikkinäiset. Hän antaa turvan ja levon. Tällaista Jumalaa on helppo rakastaa takaisin, eikö totta? Jokainen kohtaa elämässään ajanjaksoja, jolloin kaipaa vain rauhaa ja lepoa. Itseäni koskettaa tuossa jaejaksossa juuri tämä kohta, koska maailma jonka keskellä elämme, on niin kiireinen, että tarvitsemme lepohetkiä. Jumalan lähellä on rauha ja ilo, ei suinkaan stressi ja hämmennys. Hyvä paimen rakastaa varauksetta ja tahtoo parasta jokaiselle lampaalleen. Jospa me ymmärtäisimme tänään pysähtyä hänen luokseen ja vastaanottaa hänen armonsa? Jumala antoi erinomaisen esimerkin paimenuudesta, jota seurakunnissakin on hyvä toteuttaa. Silloin Jumalan lasten on hyvä olla.