Avainsana: koettelemukset

Julkaistu

Kuuliaisuudesta

Kun mietin tällä viikolla kuuliaisuutta, nousi sydämelle moniakin Jumalan lapsia, jotka ovat sydämestään kuuliaisia Jumalalle, hedelmä kertoo sen heidän elämässään. Seuraava jaejakso puhuttelee minua tänään ja avaa silmiämme tälle teemalle:

Matteus 25:31-40

Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle puolelleen ja vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte periä valtakunnan, joka on ollut valmistettuna teitä varten maailman perustamisesta asti. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin muukalainen, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alaston, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairaana, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoisena ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut muukalaisena ja otimme sinut luoksemme, tai alastomana ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi? Niin Kuningas vastaa heille: Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.

Tulee päivä, kun kaikki ihmiset näkevät Jeesuksen valtasuuruudessaan. Se tulee olemaan mieleenpainuvaa. Hän erottaa ihmiset toisistaan, sen perusteella onko heillä usko häneen syntiensä sovittajana ja Herrana. Huomaa, että tässä jaejaksossa keskitytään siihen, miten Jumalan lapset ovat olleet kuuliaisia Jumalan tahdolle: he ovat osoittaneet palvelevaa mielenlaatua ihmisille, joille maailma ei anna armoa. Jos me näkisimme ihmiset Jumalan silmin, tahtoisimme olla heille avuksi ja rohkaisuksi.

Kun katsomme tätä luetteloa, millaisissa tilanteissa ihmiset ovat, voimme tunnistaa monesti itsemmekin autettavan roolista. Jokaisella on joskus jano, nälkä, koemme olevamme ulkopuolisia, sairastamme ja koemme olevamme vankilassa ongelmiemme kanssa, sekä saimme tulla häpeästä pelastukseen sisälle ja meidät puettiin vanhurskauden vaatteisiin: meidät julistettiin syyttömiksi. Totta kai tuossa viitattiin myös fyysisesti alastomiin köyhiin ja vankeihin vankiloiden muurien sisällä, mutta kuten varmasti moni on huomannut, kuka tahansa voi olla sidottu, oli sitten fyysisten muurien takana tai muurien toisella puolen, maailmassa jossa elämme.

Matteus 25:34

Silloin Kuningas sanoo oikealle puolellaan oleville: Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte periä valtakunnan, joka on ollut valmistettuna teitä varten maailman perustamisesta asti.

Eikö ole valtavan lohduttavat sanat Jeesukselta? Jumalan lapsia kutsutaan Isän siunaamiksi. Koetko aina olevasi siunattu? Jos et, se on kuitenkin fakta, joka on osa identiteettiäsi Kristuksessa. Hänessä sinä olet siunattu. Jeesuksen ansiosta saamme periä Jumalan valtakunnan ja iloita yhdessä kaikkien pyhien kanssa. Millaisia kristittyjä tässä tarkoitetaan, millaisia piirteitä heiltä löytyy?

Roomalaiskirje 2:6-7

Silloin hän maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan: niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa iankaikkisen elämän…

1 Korinttolaiskirje 3:8-9a

Istuttaja ja kastelija ovat yhtä, mutta kumpikin saa palkan oman vaivannäkönsä mukaan, sillä me olemme Jumalan työtovereita.

On varsin selkeää tekstiä? Paavali soveltaa kuuliaisuuden periaatetta molemmissa paikoissa. Avainsana mielestäni tuossa ylemmässä kohdassa on ”kestävinä”. Sama teema jatkuu myös toisessa kohdassa. Jos teemme lujan päätöksen panostaa Jumalasuhteeseemme ja palvelemme sydämestämme Jumalaa ja ihmisiä, se näkyy voimakkaalla tavalla hedelmänä. Katsotaanpa mitä Pietari sanoo aiheesta:

1 Pietarinkirje 1:6-7

Siksi te riemuitsette, vaikka nyt, jos on tarpeen, vähän aikaa joudutte murehtimaan monenlaisissa koettelemuksissa, jotta teidän uskonne havaittaisiin koetuksissa kestäväksi, paljon kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka sekin koetellaan tulessa, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

Miten joku ihminen todetaan vakaaksi? Eikö juuri sen kautta, kun näemme miten hän toimii keskellä koettelemuksia? Jos hän osoittaa elämällään, että vaikka tilanteet pelottavat, hän ei anna pelon hallita. Juuri tällaisia esimerkkejä me kaipaamme, eikö totta? Mikä seuraus sillä on, kun selviydymme koettelemusten läpi? Korotamme Jumalaa, koska turvaudumme häneen hädän hetkellä ja hän saa kaiken ylistyksen ja kunnian. Ihminen, joka on koeteltu monenlaisissa ahdistuksissa loistaa kirkkaasti Kristus valoa, niin että ihmiset ihmettelevät, miten hän voi olla tyyni tuollaisissa olosuhteissa? Kun tällainen sisar tai veli kertoo, että hänen turvansa on Jumalassa, ja että hän uskoo Jumalan huolenpitoon tällaisinakin aikoina, ihmiset tietävät kenen puoleen kääntyä, kun he kohtaavat ongelmia. Meidät on kutsuttu valonkantajiksi.

Kun mietin henkilöä, joka kuvaa kuuliaista asennetta hyvin konkreettisella tavalla, hän minun tyttöystäväni Jenni. Hän on niin mielettömän empaattinen minua kohtaan juuri silloin, kun sitä eniten kaipaan ja tarvitsen: Kun eilen tulin kotiin ja olin todella väsynyt, hän päätti tarjota minulle ruoan ja sain levätä sen päälle ja kerätä voimia. Häntä on helppo rakastaa ja kunnioittaa juuri tuollaisen palvelevan mielenlaadun takia. Hän palvelee Jumalaa täydestä sydämestä.

Rukoilen sydämestäni, että sinä rakas lukijani, saat kokea, että Jumala on hyvä sinulle. En tiedä olosuhteita joiden keskellä luet tätä tekstiä, mutta tiedän, että Jumala tahtoo auttaa juuri sinua. Hän ei ole jättänyt sinua. Hän rakastaa sinua niin paljon! Sinä olet hänen rakas lapsensa ja hän tahtoo sinun elävän todeksi tänäänkin identiteettiäsi Kristuksessa, jotta voit tuoda valoa niille, jotka kokevat ahdistusta, toivottomuutta ja masennusta. Ole siunattu 😀

Julkaistu

Pidämmekö asioita itsestäänselvyyksinä?

Morjens lukijat! Tämä aihe laskeutui sydämelleni sunnuntaiaamuna kun olin rukouksessa. Meidän on syytä joskus pysähtyä ja katsoa ympärillemme. On monia ihmisiä, joille ei ole itsestään selvää saada ruokaa tai muita todellisia tarpeita tyydytettyä. Näihin ajatuksiin tuli mieleen profeetta Elia ja Sarpatin lesken kohtaaminen. Jotta vähän ymmärtäisimme mihin tilanteeseen seuraavat jaejaksot liittyvät, luin muutamia lukuja aiemmin, että Israelin valtakunta jakaantui kahtia (luku 12), jota seurasi Israelin kuninkaan Jerobeamin kauhistuttava päätös johtaa israelilaiset epäjumalanpalvontaan, sen sijaan, että he olisivat palvelleet Jumalaa. Siitä koitui suuria ongelmia ja kun siirrymme 16. Luvun loppuun, Israelia hallitsi mies nimeltä Ahab, jota kuvataan näin ”Ahab, Omrin poika, teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, enemmän kuin kaikki edeltäjänsä (16:30). Hänelle Jumala käski Elian kertoa seuraavan uutisen: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen, näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muuten kuin minun sanani kautta.” (17:1) Kuten näemme, synnillä on aina seurauksensa ja Vanhan liiton aikana profeetoilla oli suuri valta. Tänä päivänä saamme elää Uuden liiton aikaa, jolloin Jumala ei rankaise kansoja samalla tavalla kuin ennen Jeesuksen tuloa maailmaan, koska Jumala tahtoo vetää ihmisiä pelastukseen ensisijaisesti armonsa kautta.

1 Kuningasten kirja 17:7-16

Jonkin ajan kuluttua puro kuivui, koska maassa ei ollut satanut. Silloin Elialle tuli tämä Herran sana: ”Nouse ja mene Sarpatiin, joka on Siidonin aluetta, ja asetu sinne asumaan. Minä olen käskenyt erään leskivaimon elättää sinua siellä.” Elia nousi ja Meni Sarpatiin. Kun hän tuli kaupungin portille, hän näki leskivaimon keräämässä puita. Elia huusi hänelle: ”Tuo minulle vähän vettä astiassa, että saisin juoda.” Kun nainen lähti sitä hakemaan, Elia huusi hänelle: ”Tuo minulle samalla myös pala leipää.” Mutta hän vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole leipää, ainoastaan kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän öljyä astiassa. Kerättyäni pari puuta menen leipomaan leivän itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.” Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää. Mene ja tee niin kuin olet sanonut, mutta tee ensin pieni rieskaleipä ja tuo se minulle. Leivo sen jälkeen itsellesi ja pojallesi, sillä näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jauhot eivät lopu ruukusta eikä öljyä puutu astiasta. Näin on aina siihen päivään asti, jona Herra antaa sateen maan päälle.” Nainen meni ja teki Elian sanan mukaan, ja hänellä, hänen perheellään ja Elialla oli syötävää pitkäksi aikaa. Jauhot eivät loppuneet ruukusta eikä öljyä puuttunut astiasta sen sanan mukaisesti, jonka Herra oli Elian kautta puhunut.

Mietitäänpä itsemme tuon lesken asemaan. Mies on kuollut. Ainut toimeentulon lähde tulevaisuudessa on poika ja ruoka on loppumassa. Nälänhätä oli todellisuutta kuivuuden vuoksi ja sen tähden Jumala lähetti Elian Siidonin maahan tämän lesken luokse. Mitä mahtoi leski ajatella, kun ahdingon keskellä, yhtäkkiä pitäisi alkaa palvelemaan tuntematonta miestä? Eikö hänellä ollut jo tarpeeksi vaikeaa tähän mennessä? Tuossa yhteiskunnassa toimeentulo lepäsi aviomiehen harteilla ja jos puoliso kuoli, ymmärtääkseni esikoispoika otti vastuun perheen elatuksesta.

Leski päätti olosuhteista huolimatta palvella vierasta miestä ja lähti Elian toiveen mukaisesti hakemaan vettä. Varmaan olet huomannut, että liikkuvaa autoa on paljon helpompi ohjata? Kun Elia näki, että leski lähti liikkeelle, hän toivoi myös saavansa leipää. Tästä alkaa puhutteleva dialogi. Nainen avautuu ahdingostaan kiertelemättä, mutta ensimmäinen asia, minkä Elia sanoo, aivan kuten meidän Herramme monesti sanoi ja sanoo meille tänäänkin: Älä pelkää. Pelko lamaannuttaa ja saa aikaan huonoja päätöksiä. Siksi onkin tärkeää keskittyä Jumalaan ja hänen mahdollisuuksiinsa kuin olosuhteisiimme, jotka ovat joskus todella hankalia. Päätöksiä edeltää monesti kuuliaisuus tai tottelemattomuus. Tässä tilanteessa leskivaimo päätti ojentautua uskossa ja olla kuuliainen ja sitä seurasi voitto.

Jos leskivaimo olisi keskittynyt haastaviin olosuhteisiin, eikä olisi kuunnellut Eliaa, he olisivat kuolleet nälkään poikansa kanssa. Osaammeko me olla kiitollisia kaikesta siitä hyvästä mikä on kohdannut meitä, vai pidämmekö asioita itsestään selvinä? Itse olen päättänyt opetella tyytyväisyyttä, kiittämällä päivittäin kaikesta siitä hyvästä, millä Jumala on minua siunannut: Tyttöystävästä, työstä, lämpimästä vedestä, autosta jolla tehdä töitä, työkavereista, hyvistä ystävistä, pastoreistani ja sukulaisistani. En tahdo pitää heitä itsestään selvyyksinä, vaan antaa kunnian Jumalalle.

Jos mietimme niitä vainottuja kristittyjä, jotka joutuvat kärsimään syyttömästi, voin rukoilla heidän puolestaan, että he pitävät noissakin tilanteissa uskosta kiinni loppuun asti. Miksi me emme osaa olla kiitollisia? Materialismi ja yksilökeskeisyys ovat tämän päivän ”epäjumalia”. Ihmiset oppivat kuluttamaan ja totta kai, eihän maailma pyörisi ilman, että ostamme asioita, mutta on hyvä kysyä itseltämme, onko mieltämme kiinnostava tuote oikeasti tarpeellinen, vai voisinko pärjätä ilman sitäkin? Mitä jos sen sijaan päättäisimme osoittaa laupeutta ihmisille, joilla on hankalaa? Jumala on rakkaus ja rakkaus on ennen kaikkea toimintatapa. Jos sanomme olevamme Jumalan lapsia, meidän tulisi ilmentää tuota uhrautuvaa rakkautta käytännössä. Mitä jos sinä ja minä päättäisimme tästä päivästä eteenpäin opetella luottamaan Jumalan huolenpitoon, päättää olla kiitollisia ja auttaa lähimmäisiämme ja rukoilla vainotun seurakunnan puolesta? Silloin voimme todella vaikuttaa yhteiskuntaan ja sitä uskoakseni Jumala toivoo meiltä. Siunattua viikonloppua sinulle 😀