Tietoinen synti Jumalan lapsen elämässä

Heprealaiskirje 10:26-31

Jos me tahallamme jatkamme synnin tekemistä päästyämme tuntemaan totuuden, ei ole enää uhria meidän syntiemme tähden vaan kauhea tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka syö vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen on armotta kuoltava kahden tai kolmen todistajan sanan nojalla. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Mehän tunnemme hänet, joka on sanonut: ”Minun on kosto, minä olen maksava”, ja vielä: ”Herra on tuomitseva kansansa.” Kauhistuttavaa on langeta elävän Jumalan käsiin.

Kun heräsin sunnuntaina ja aloin rukoilemaan, yllä oleva raamatunjakso alkoi polttaa sydäntäni. Se kumpusi syvältä ja koin, kuinka moni on jäänyt välille: tehnyt kompromisseja ja ajautunut pois rakastavasta Jumalasta. Se mursi sydäntäni ja varoitti siitä, etten itse alkaisi tehdä kompromisseja synnin kanssa. Jumalan pelko varjelee kompromissien tekemiseltä, koska se muistuttaa meitä synnin seurauksista, jos emme tahdo tehdä heti parannusta. Sen sijaan ne, jotka vilpittömästi kunnioittavat Jumalaa, antautuvat hänelle päivittäin ja valitsevat tunnustaa ja hyljätä syntinsä, joita he tekevät elämässään. Silloin synti ei pääse sitomaan ja pysäyttämään etenemistä kohti voittopalkintoa, päästä näkemään kasvoista kasvoihin Mestarimme. Jos sanomme, että olemme Jeesuksen seuraajia, meidän elämä kyllä näyttää onko se fakta. Tarvitsemme syvää juurtumista, niin ettei meitä saa irrotettua Jumalasta.

Jos edes vajavaisesti ymmärrämme, millä hinnalla Jeesus on meidät ostanut itselleen synnin ja paholaisen vallasta, tahdommeko elää synnissä? Mielestäni vastaus on ei. Mutta kuitenkin niin helposti emme ymmärrä tuota hintaa. Mieti sitä, joku on panostanut koko elämänsä siihen, että sinä ja minä, jotka olemme orjia, maksaa todella kalliin hinnan ja tahtoo, että opimme elämään uudessa identiteetissä, eikä orjan vanhassa. Niin Jumala teki. Ainoa, joka voi kirkastaa tämän totuuden meille on Pyhä Henki. Ilman ilmestystä siitä, miten toivottomassa jamassa olimme ennen syntiemme sovitusta ja anteeksiantoa, emme voi ymmärtää, miten kallisarvoisia olemme elävälle Jumalalle. Jos Pyhä Henki saa kirkastaa meille sen faktan, että olemme äärettömän kallisarvoisia Jumalalle, sitä seuraa halu kunnioittaa, totella ja seurata Jumalaa. Jos niin ei tapahdu, silloin emme osaa arvostaa Jeesusta ja sitä merkittävää työtä, jonka hän on edestämme tehnyt. Jos ajaudumme pikku hiljaa pois Jumalan yhteydestä, se murtaa hänen sydämensä.

Jos saamme ilmestyksen siitä, että synnin kanssa ei ole leikkimistä, vaan tahdomme oppia noudattamaan Jumalan tahtoa koko sydämestämme, silloin synnin valta elämässämme sulaa pikku hiljaa. Sitä on mielestäni pyhitys, johon Herra tahtoo meitä opettaa ja johtaa. Emme siis suhtaudu välinpitämättömästi syntiin ja sen seurauksiin. Miksi? Koska heprealaiskirjeen kirjoittaja käyttää yhtä sanaa siitä, mitä tapahtuu, jos valitsemme kompromissin synnin ja paholaisen kanssa, sen sijaan, että valitsemme olla kuuliaisia Jumalalle: Silloin me tallaamme Jeesuksen jalkojemme alle. Miksi tämä asia on niin vakava, että siitä pitää kirjoittaa kokonainen jaejakso? Eikö juuri siksi, että me oppisimme vihaamaan syntiä, koska Jumalakaan ei hyväksy syntiä. Jos olemme hänen lapsiaan, meidänkin tulee ajatella samoin kuin taivaallinen Isämme.

Heprealaiskirje kertoo kuinka paljon parempi on se uusi liitto, jonka Jeesus sai aikaan, verrattuna vanhaan liittoon, jossa oli vain varjo siitä, mitä Jumala tahtoi antaa kansalleen. Vanha liitto perustui uhreihin, joiden tarkoitus oli kiinnittää israelilaisten sydämet Jumalaan ja saada heidät näkemään, että vain yhteydessä häneen he menestyivät. Sen sijaan monet eivät ymmärtäneet, että kyse oli sydämen halusta tehdä Jumalan tahto, vaan he päättelivät, että kyse on suorituksesta ja sen tähden he julistivat Moosekselle, että me pidämme lain, jonka Jumala antaa. Kun sitten tuli hankalia tilanteita, joissa heidän lupaustaan koeteltiin, he eivät enää tahtoneet pysyä uskollisina, vaan valittivat ja olivat valmiita hylkäämään Jumalan.

Se kuvaa kristityn vaellusta: Olemmeko me valmiita pysymään uskollisina Jumalalle silloinkin, kun on hankalaa vai annammeko periksi ja olemme tottelemattomia. Uhrit, joita israelilaisten täytyi tuoda Jumalalle, tunnustaa ja hyljätä syntinsä olivat vain esikuvaa Jeesuksen tulevasta täydellisestä uhrista:

Heprealaiskirje 9:13-14

Jos kerran pukkien ja härkien veri ja hiehon tuhka saastuneiden päälle vihmottuna pyhittää ulkonaiseen puhtauteen, kuinka paljon ennemmin Kristuksen veri – hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle – puhdistaakaan meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

Jos Pyhä Henki saa meidät näkemään todellisuuden, että ilman Jeesusta meillä ei ole mitään toivoa pelastuksesta, niin tahdomme irtisanoutua epäjumalista. Tämän päivän epäjumalat näyttävät aivan toisenlaisilta kuin vuosisatoja ja –tuhansia sitten israelilaisten elämissä. Idoli. Se on tämän päivän kieltä. Jos joku asia tai ihminen vie sen paikan ihmisen elämässä, joka kuuluisi oikeutetusti elävälle Jumalalle, silloin siitä on tullut epäjumala minun arvioni mukaan. Sitä mitä me palvomme, se on meille tärkeä, vaikka emme sitä myöntäisi. Siellä missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Ja sitä mille vuodatamme sydämemme, siinä on kyse jumalanpalveluksesta: Joko epäjumalalle tai elävälle Jumalalle. Palvonta on aina hengellistä, joten jos sanomme, ettemme ole hengellisiä ihmisiä, se on valhe.

Heprealaiskirje 10:12-14

Kristus sen sijaan on uhrannut yhden ainoan uhrin syntien vuoksi ja istuutunut ikuisiksi ajoiksi Jumalan oikealle puolelle. Tästä lähtien hän odottaa, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi, sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydelliseksi ne, jotka pyhitetään.

Jeesus hallitsee. Se on todellisuutta jo taivaassa. Kun Jumalan lapset päättävät kunnioittaa häntä ja olla kuuliaisia, silloin me saamme nähdä hänen valtaansa myös täällä maan päällä. Jos ymmärrämme sen, että Jumala odottaa, että meillä on halu kasvaa Jeesuksen kaltaisiksi, me myös juurrumme häneen kiinni. Silloin synti ei pääse hallitsemaan elämäämme, vaan tuotamme elämällämme ylistyslaulun Jumalalle, joka rakastaa meitä! Tehkäämme päätös olla kuuliaisia joka päivä Jumalalle, joka on maksanut meistä todella kalliin hinnan! Ole siunattu 🙂

Kutsu pyhyyteen

Hei. Olin aikeissa kirjoittaa aivan jostakin muusta tänään blogiin, mutta kun tulin pesulta ja puin vaatteita, koin voimakkaan Pyhän Hengen kutsun mennä polvilleni Jumalani edessä. Koin olevani Herran valtaistuimen edessä, missä kaikki paljastuu. En voi astua hänen pyhään läsnäoloonsa omien tekojeni kautta, jotka ovat monesti likaiset. Sen sijaan, minulla on oikeus tulla Herran kirkkauden vaikutusalaan ainoastaan Jeesuksen ansiosta. Mieleeni alkoi nousta muutamia raamatunjakeita, jotka viittaavat otsikkoon. Koin oman pienuuteni Herran pyhyyden edessä ja sen, että yhdenkään Jumalan lapsen ei tulisi leikkiä synnillä tämän ajan keskellä, jottemme lankeaisi pois Jumalan tieltä ajan saatossa.

Heprealaiskirje 4:12-13

Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet. Mikään luotu ei ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmiensä edessä, ja hänelle meidän on tehtävä tili.

Jumala on asettanut sanansa jokaisen lapsensa parhaaksi, jotta voisimme tutkia rehellisesti sen peilin kautta, onko elämämme siinä mallissa, missä Kuninkaamme tahtoo. Jos päätämme olla rehellisiä sen valossa, mitä Jumala sanoo Raamatun kautta, tulemme oppimaan itsestämme ja Herrastamme. Jos taas yritämme peitellä mitä tahansa Raamattu näyttääkin, alamme välttelemään sen totuutta. Kuten huomaamme jakeesta kolmetoista, on kuitenkin täysin turhaa yrittää pitää kulisseja Jumalamme edessä.

Jos annamme lihallemme tilaa, se alkaa viemään toista tietä, mitä Isä tahtoo. Hän itkee lapsiaan, jotka eivät ymmärrä, että pyhityskutsu on todellinen. Miksi? Koska, jos annamme tilaa synnille, se vie meidät pikku hiljaa pois Jumalan läheltä. Kun olin rukouksessa, näin kuvan, jossa ihminen oli lähellä Jumalaa, sitten tuli yksi valinta, yksi kompromissi maailman arvojen kanssa, toisin sanoen synti, joka lähti viemään ihmistä pois Jumalan läheltä. Se oli todella surullinen ja musertava näky.

On todella tärkeää ymmärtää, ettei yksi lankeemus vie meitä kauas pois Jumalan luota, mutta asenteemme syntiin vaikuttaa siihen, teemmekö jatkossa kompromisseja vai tahdomme elää Jumalalle. Rukoilen, että ymmärtäisimme kuinka vakavien asioiden kanssa oikeasti olemme tekemisissä ja tahtoisimme sitoutua pyhitykseen, jonka Jumala on todella tarkoittanut jokaiselle omalleen.

Jesaja 6:1-7

Kuningas Ussian kuolinvuonna minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen viittansa liepeet täyttivät temppelin. Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kullakin kuusi siipeä. Kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella jalkansa, ja kahdella he lensivät. He huusivat toinen toiselleen: ”Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot; koko maa on täynnä hänen kunniaansa.” Ovenpielet vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone tuli täyteen savua. Niin minä sanoin: ”Voi minua! Minä olen tuhon oma, koska minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet, ja minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin.” Silloin yksi serafeista lensi luokseni kädessään hehkuva hiili, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta. Hän kosketti sillä suutani ja sanoi: ”Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi. Sinun syyllisyytesi on poistettu ja syntisi sovitettu.”

Kuvattu näky Jesajan kutsusta on voimallinen. Sen dynamiikan voi aistia näistä jakeista. Kuinka suuri ja kunnioitettu onkaan Jumalamme, joka hallitsee! Mieti, että hänen valtaistuinsalissaan on taukoamaton ylistys ja palvonta, se ei lopu koskaan. Jotain tilanteesta kertoo Jesajan reaktio. Se kuvastaa tilannetta, jossa tunnustamme reilusti omat heikkoutemme ja syntimme ja anomme Jeesuksen veren puhdistusta sydämiimme ja saamme kokea, että hän on pyhä Jumala. Kun me ymmärrämme, että Jumala on kunnioitusta herättävän pyhä, meillä tulee jano päästä lähemmäs häntä. Pyhyys saa meidät janoamaan häntä ja antautumaan hänelle.

Jesaja 6:8

Sitten kuulin Herran äänen sanovan: ”Kenet minä lähetän? Kuka lähtee meidän puolestamme?
Minä sanoin: ”Tässä minä olen, lähetä minut.”

Jumalan lasten on tärkeää ymmärtää, että silloin kun me tulemme tietoisiksi omasta syntisyydestämme, meidän ei tule suinkaan lähteä pois Jumalan luota. Juuri sitä vartenhan Jeesus tuli maailmaan sovittamaan syntimme! Ilman hänen täydellistä sovitustaan, kukaan ihminen ei voisi päästä Jumalan lähelle. Kun me näemme omat saastaiset ajatuksemme, tekomme ja motiivimme, meidän on tärkeää pyytää, että Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta siitä ja kasvattaa meissä halun elää pyhää elämää Jumalan tahdossa. Silloin me muutumme.

Kun asenteemme on se, että minä tahdon uudistua vaelluksessani kohti Jeesuksen kaltaisuutta, maailma ei pääse hallitsemaan elämäämme, vaan Jumala saa olla sydämemme valtaistuimella. Kun me olemme antautuneet jatkuvaan pyhitykseen, meille tulee halu myös auttaa muita. Erotamme hengen korvillamme Jumalan kutsun käyttää meitä ja uskallamme astua palvelukseen rohkeasti, koska eihän ole kyse meidän erinomaisuudestamme, vaan Jeesuksen. Kun me antaudumme päivittäin kokonaan Jumalalle, silloin meistä tulee väkeviä Jumalan miehiä ja naisia, jotka tuottavat hyvää satoa Taivaan valtakuntaan ja Jumala saa kaiken kunnian.

Mieti, miltä maailmamme näyttäisi, jos me Jumalan rakkaat lapset tahtoisimme elää hänen tahdossaan kokosydämisesti? Yhteiskuntamme voisi paljon paremmin. Mitä jos sinä ja minä päätämme tänään antautua Jumalan käyttöön päivittäin ja tahdomme tuoda valoa pimeyden keskelle viettämällä aikaa hänen läsnäolossaan, ja loistamme hänen rakkauttaan? Silloin voimme nähdä suuren muutoksen omassa ja läheistemme elämissä. Ole siunattu 😀

Parannusta ja rohkaisua

Kaikki ihmiset kaipaavat rohkaisua, tunnustamme sen tai emme. On myös totta, että jokainen ihminen tekee virheitä, melko paljonkin, ainakin itse voin näin omalta kohdaltani todeta. Millaisessa ympäristössä uskallamme kertoa kipeimmistä synneistämme ja haavoittavista sanoistamme? Rohkaisevassa, ei torjuvassa ihmissuhteessa. Yhtä tärkeää, kuin on kertoa jollekin ihmiselle omasta heikkoudesta ja pyytää anteeksi asianosaiselta, on tärkeää tuoda ne rukouksen kautta Jumalan eteen. Miksi? Eikö riitä, että ihminen avautuu toiselle ihmiselle? Minä olen tullut siihen lopputulokseen, että Jumala ei tarvitse sitä, että minä tilitän hänelle sydämeni auki, poikki ja pinoon, mutta minä itse tarvitsen sitä. Tarvitsen läpinäkyvän suhteen Jumalaan, joka rakastaa minua ja hyväksyy minut Jeesuksen ansiosta, vaikka huomaan lihallisen, syntisen luontoni, liian usein johtavan käytöstäni siihen suuntaan, jota vihaan. Kun päätän olla rehellinen minulle rakkaalle ja luotetulle ihmiselle ja Jumalalle, tuon itseni valoon, en puolustele tekosyillä sanojani, asenteitani tai käyttäytymistäni, joka on haavoittanut toista toisinaan todella pahasti. Se on prosessi, jossa minä en tahdo toimia samalla tavalla kuin aiemmin, kun ruokin itseäni sellaisella maailmallisella viihteellä, joka sai tilaa ajatus-, mielen ja tahtomaailmassani. Miten voimme parantua syntiin taipuvasta luonnostamme? Emme pysyvästi vielä täällä ajassa, mutta kerran Jumalan luona saamme täyden vapauden siitä. Mikä siis avuksi?

Galatalaiskirje 5:16, 24-25

Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta.

Yksi. Annammeko Pyhän Hengen johtaa todella meidän elämäämme, vai annammeko hänelle oikeuden johonkin tiettyyn alueeseen, mutta tahdomme pitää omasta oikeudestamme kiinni loppukädessä? Tää ei oo helppo kysymys, varsinkaan ollut minulle. Siksi olen opetellut julistamaan joka päivä tämän Raamatun totuuden, niin että asenteeni ja sitä kautta käytökseni muuttuisi sellaiseksi, kuin Jumala tahtoo. Kaksi. Tahdommeko olla kuolleita himoille ja haluille, jotka nousevat mieleemme kuin tuosta vain? Jos tahdomme olla todella vapaita, silloin meidän tulee antaa Pyhän Hengen johtaa jokaista elämämme osa-aluetta, olla täysin riippuvaisia hänestä.

Jos mietin pitkän avioliiton salaisuutta, uskon siihen vaikuttavan voimakkaasti sitoutumisen silloinkin, kun pariskunta on kohdannut suuriakin haasteita. Kun ajelin autolla ja mietin tyttöystävääni, koin, kuinka Pyhä Henki alkoi puhua henkeeni siitä, kuinka oleellista on sitoutua, tuli vastaan sitten kuinka pahoja haasteita. Ihminen kaipaa helppoa elämää, sellaisesta lihamme nauttii, koska se on pohjimmiltaan todella laiska. Se ei tahdo tehdä hyvää, vaan nauttii itsekkyydestä ja on ylpeä. Juuri näiden vuoksi Saatana lankesi, koska se ylpistyi ja tahtoi syrjäyttää Jumalan. Koska syntiinlankeemuksen johdosta lihamme on liitossa synnin kanssa, meille on helppoa tehdä syntiä. Sen sijaan meidän tulee olla halukkaita muutokseen, jossa Jumalan lapset muuttuvat pikku hiljaa Jeesuksen kaltaiseksi.

Lihamme siis ei tahtoisi nähdä vaivaa ihmissuhteen – saati sitten Jumalasuhteen – hyväksi. Se yrittää kaikin tavoin saada meidät päättämään, ettei kannata nähdä vaivaa ja sitoutua, vaan olla riippumaton. Tosiasia on, että itsekin olen elänyt riippumattomasti ja se oli ajanjakso elämässäni, jota en kaipaa yhtään. Tyydytin omia halujani ja olin himon talutusnuorassa. Jumalan armosta hän kutsui minut läheiseen suhteeseen ja siksi minä tänään kirjoitan tätä blogia sinulle. Ilman, että olisin saanut syvän mielenmuutoksen, olisin tänään aivan muualla ja syvällä synnissä.

Mutta palatakseni avioliittoteemaan, uskon kestävän parisuhteen kertovan siitä, että mies ja nainen ovat päättäneet sitoutua toisiinsa koko elämän ajaksi. Uskon myös, että kiitollinen mieli yhdessä rukouksen kanssa siunaavat avioliittoa, koska silloin Jumala on osallinen tuossa avioliitossa. Jos siis osoitamme kiitollisuutta, ystävällisyyttä, empatiaa ja tahdomme siunata toinen toistamme säännöllisesti, Jumalan runsas siunaus lepää sellaisen parisuhteen yllä. Koettelemuksissa tuo parisuhde vaan vahvistuu, se hitsaa paria lähemmäs toisia ja Jumalaa. Jumalan ja kumppanin kunnioitus ovat todella tärkeitä elementtejä.

Galatalaiskirje 5:1

Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.

Kun olemme nyt tutkineet tarvetta saada rohkaisua, jotta uskallamme olla rehellisiä suhteessa toisiimme ja Jumalaan, sekä tarvetta nähdä vaivaa ihmissuhteittemme eteen, tämä jae tiivistää asian hienosti: Meidät on ostettu vapauteen synnin vallasta Jeesuksen kalliilla verellä, ja sen tähden meidän tulee päättää sitoutua häneen, eikä totella vanhaa luontoamme, joka hallitessaan vie meidät kauemmas Jumalasta. Jos todella arvostamme Jeesusta elämämme Herrana, silloin kunnioitamme häntä käytännössä arjessamme. Rohkaisen sinua sydämestäni panostamaan Jumalasuhteeseesi ja läheisiin ihmissuhteisiisi, silloin saat nähdä hyvää hedelmää elämässäsi. Jumalan runsasta siunausta sinulle 🙂

Rukous = elämä

Kun tällä viikolla olen miettinyt, mitä ihmettä kirjoittaisin blogiin, tänä aamuna ajaessani töihin Ilmajoelle heräsin ajattelemasta, että miten etuoikeutettu olen saanut olla, kun lähelläni on ollut todellisia rukouksen naisia ja miehiä. Vuosia aiemmin kerroin esivanhemmistani, jotka ovat rukoilleet paljon suvun puolesta. Aika luonnollista siis, että nyt minä olen saanut kokea kutsua samaan tehtävään, vuosia sitten. Tänä aamuna kun ajoin, mieleeni nousi tätini, joka kasvatti minut sekä kaksi isosiskoani. Muistan elävästi lapsuuden kotini Miilurannan kylässä Kärsämäellä, kun heräsin aamulla, yleensä pirteänä, tätini oli jo ollut ties minkä aikaa rukoilemassa ja tutkimassa Jumalan Sanaa. Tänä päivänä ymmärsin, että minuun istutettiin tuolloin siemen, joka sai kasvaa lopulta siihen, että minä rakastan aamulla herätä ylistämään ja kohtaamaan Jumalaa.

Mietipä seuraavaa tilannetta: Pentti on ollut uskossa kolmekymmentä vuotta ja käy joka sunnuntai aamu kotiseurakunnassaan Jumalanpalveluksessa, antaa kymmenykset tuloistaan Jumalan valtakunnan käyttöön ja palvelee keittiöllä noin kerran kuukaudessa, joskus useamminkin. Hän on töissä kaupungilla ja vielä pitäisi jaksaa viisitoista vuotta, että pääsee eläkkeelle. Hänellä on vaimo, kaksi aikuista lasta ja koira, jota hän käyttää välillä lenkillä, mutta vaimo hoitaa pääasiassa ulkoiluttamisen. Pentti hiljentyy rukoilemaan Jumalanpalveluksessa muiden kanssa, mutta ei omaa aktiivista rukouselämää, se ei vaan ole hänen juttunsa. Joskus hän lukee Raamattua ja miettii, miksei meinaa ymmärtää mitä lukee. Pentti viihtyy television ääressä työpäivien jälkeen ja kokee sen rentouttavaksi. Hän seuraa aktiivisesti suosittuja sarjoja ja miettii välillä, tässäkö kaikki.

Sirpa on kaksikymmentävuotias terveydenhoito-opiskelija, joka käy aktiivisesti seurakunnassa, varsinkin nuortenillassa ja harrastaa salibandyä ja nauttii hyvistä ystävyyssuhteista. Hän on tullut uskoon kaksi vuotta sitten nuorten tapahtumassa ja hän on päässyt hyvin sisään seurakuntaan. Hän on oppinut tuomaan kymmenykset seurakuntaan ja palvelee kahvilatiimissä pari kertaa kuukaudessa. Hän pyytää aktiivisesti ystäviään seurakuntaan, jotka eivät vielä tunne Jeesusta ja rukoilee heidän puolestaan päivittäin. Sirpa on oppinut, kuinka arvokas aarre Pyhän Hengen läsnäolo on ja hän nauttii ylistää ja palvoa Jeesusta sekä yksityisesti että seurakunnassa. Hän nauttii Raamatun tutkimisesta ja on oppinut paljon asioita sieltä sen kautta, kun Pyhä Henki on valaissut hänelle sitä. Joskus hän nauttii leffaillasta ystävien kanssa.

Kun mietin tätä aihetta, huomaan eläneeni elämääni ”Pentin” tavalla vuosia sitten. Sitten sain uudistua ja löytää syvän suhteen Jumalan kanssa. Se on suurta armoa. Kun mietimme näiden kahden esimerkeiksi nostamiani ihmisten elämiä, huomaamme, että aktiivinen rukouselämä liittyy aktiiviseen uskonelämään. On tärkeää kuitenkin muistaa, ettei uskonelämässä ole kyse siitä, kuka on suorittanut eniten, koska pelastumme Jumalan armosta Jeesuksen veren kautta. Pyhityselämä on kuitenkin tärkeä osa uskovan elämää, joka tahtoo seurata Jeesusta kokosydämisesti. Perustus ei siis horju, vaikka emme eläisi juuri nyt ”Sirpan” tavalla, mutta Herra kaipaa meitä lähelleen, jotta hän voisi muovata meitä matkalla kotiin.

Luukas 22:40-46

Tultuaan sinne hän sanoi heille: ”Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.” Hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni vaan sinun.” Silloin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä. Tuskan valtaamana hän rukoili yhä hartaammin, ja hänen hikensä oli kuin veripisarat, jotka putosivat maahan. Kun hän nousi rukoilemasta ja meni opetuslastensa luo, hän tapasi heidät nukkumasta murheen uuvuttamina. Niin hän sanoi heille: ”Miksi te nukutte? Nouskaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.”

Miksi Jeesus painotti opetuslapsilleen ja myös meille, että meidän tulee rukoilla? Onko sillä väliä? Mietipä hetki tilannetta: Me ruokimme ajatuksiamme kaikella viihteellä mitä maailmassa vaan tulee vastaan. Jos emme rajoita sitä, ajatuksemme pyörivät niissä ja johtavat helposti harhaan, tekemään syntiä. Sen sijaan, jos esimerkiksi aloitamme päivämme Jumalan läsnäolossa, ajatuksemme keskittyy oikeaan kohteeseen, Kuninkaaseen, joka rakastaa meitä ja tahtoo viettää aikaa meidän kanssamme! Mikä valtava etuoikeus! Osaammeko ymmärtää, miten suuri lahja on saada uskoa Jumalaan, joka tahtoo aina meidän parastamme ja tahtoo kasvattaa lapsistaan kykeneviä, jotka loistavat hänen rakkauttaan ihmisille, jotka eivät vielä tunne häntä henkilökohtaisesti. Jos me täytymme Pyhän Hengen voimalla jatkuvasti, saamme voiman kiusausten tullessa vastustaa niitä, mutta jos emme ole valmistautuneet kohtaamaan haasteita, joita maailma tarjoaa sumeilematta, emme pysty torjumaan niitä.

Tarvitsemme siis hengellisiä sota-aseita voittaaksemme vihollisen hyökkäykset ja Jumala on antanut meille ne! Sanan miekka on hyvin oleellinen sota-ase, meidän tulee oppia tuntemaan sitä aina vain paremmin ja käyttää sen auktoriteettia taistelussa pahaa vastaan. Mitä voimme oppia Jeesuksen käytöksestä tuossa jaejaksossa? Varmasti se, että hänellä oli läheinen suhde Jumalaan: Hän kutsui Isää. Mutta hän oli myös oppinut, että hänen tahtonsa on aina paras. Hän tyytyi siihen. Arvelen, että juuri sen tähden, että Jeesus alistui jälleen kerran Isän tahtoon, Isä lähetti enkelin vahvistamaan häntä, jotta hän saisi kokea, että Isä on lähellä. Muista, että rukous muuttaa aina meitä ja myöskin olosuhteita. Rukous on rakkautta. Siksi sillä on monesti voimakas vaikutus esimerkiksi ihmisen elämässä, joka sairastaa. Se voi murtaa muurin, joka on ollut pitkään pystyssä. Sairas kokee saavansa empatiaa.

Rohkaisen sinua miettimään rehellisesti suhdettasi Jumalaan. Älä pelkää, että hän hylkää sinut, jos et ollut aktiivinen tähän mennessä rukouksen ja Sanan tutkimisen suhteen. Koska hän tahtoo auttaa ja rohkaista sinua on paras haluta tulla hänen lähelleen. Ylistysmusiikki voi auttaa siihen. Ole siunattu 😀

Armo ei anna lupaa elää synnissä

Tämän aiheen käsittely ei välttämättä ole helpoimmasta päästä. Mutta silti siitä pitää kirjoittaa, koska koin Herran kehottavan minua siihen. Alkuun sanon, etten koe itseäni lakihenkiseksi uskovaksi, joka etsii syntiä joka paikasta, vaan olen opettelemassa elämään Jumalan armon varassa elämääni.

Johannes 8:2-11

Varhain aamulla Jeesus tuli jälleen temppeliin, ja ihmisiä kerääntyi suurin joukoin hänen luokseen. Hän istuutui ja opetti heitä. Kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luokseen naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. Asettaen hänet keskelle he sanoivat Jeesukselle: ”Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Mooses on laissa antanut meille säädöksen, että tuollaiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?” He sanoivat tämän kiusaten häntä, päästäkseen syyttämään häntä. Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Heidän jatkaessaan kysymistään Jeesus ojentautui ja sanoi heille: ”Joka teistä on synnitön, heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä.” Hän kumartui jälleen ja kirjoitti maahan. Kuullessaan tämän heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi. He menivät pois toinen toisensa jälkeen, alkaen vanhimmista. Siihen jäi vain Jeesus ja nainen keskelle. Kun Jeesus ojentautuessaan ei nähnyt ketään muuta kuin naisen, hän kysyi: ”Nainen, missä ovat sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?” Hän vastasi: ”Herra, ei kukaan.” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä tästedes enää tee syntiä.”

Armo ja totuus. Jeesuksen palvelutehtävässä nämä liittyivät saumattomasti toisiinsa. Nainen oli jäänyt kiinni kiistämättömin todistein, kumma kyllä aviorikokseen tarvitaan aina kaksi osapuolta, minne fariseukset olivat unohtaneet miehen? Fokus siirtyy kuitenkin Jeesukseen ja siihen, miten hänen tulisi toimia tässä tilanteessa. Jos Jeesus olisi myöntynyt fariseusten painostusten edessä hyväksymään kivityksen lain edessä oikeutetuksi, hänen palvelutyönsä olisi muuttanut muotoaan radikaalisti, koska hänet tunnettiin jo silloin syntisten ystävänä. Jos taas Jeesus olisi vastustanut kivitystä liian raakana rangaistuksena, hän olisi ollut lakia vastaan, jonka Jumala oli välittänyt juutalaisille Mooseksen kautta. Jeesushan opetti, että laki ei ole väärin, kyse on siitä, kuka voi sitä noudattaa ja hän oli tullut täyttämään lain, jota kukaan ihminen ei voinut täydellisesti noudattaa.

Jeesus tunsi ”lain hengen” eikä kumonnut lakia, muttei voinut myöskään katsoa syntiä läpi sormien. Kaikki fariseukset ymmärsivät Jeesuksen vastauksen jälkeen, ettei kukaan voinut väittää olevansa synnitön, koska silloin asettuisi Jumalan asemaan. Siksi hekin lähtivät pois. Ainoa, joka olisi voinut tuomita naisen, olisi ollut Jeesus, hän ei ollut tehnyt syntiä. Mutta sen sijaan hän kiinnittää naisen huomion siihen, ettei häntä tuomittu, vaan sai armon. Mikä merkitys viimeisellä jakeella on tässä tapauksessa? Se, että kun ihminen kokee Jumalan mielisuosion omassa elämässään, meille tulee halu elää häntä kunnioittavalla tavalla, eikä jatkaa synnillistä elämää, riippumattomana Jumalasta.

Armo ei anna lupaa jatkaa tietoista synnissä elämistä, vetoamalla Jumalan hyvyyteen. Armo antaa voiman elää pyhityksessä, Jumalaa miellyttävällä tavalla. On todella tärkeää tiedostaa, että Jumalan armo kuuluu kaikille ihmisille ja ainoastaan sen kautta ihminen voi päästä oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa. Mutta on väärin julistaa, että koska olemme saaneet anteeksi menneet, nykyiset ja tulevat syntimme, ei tarvitse välittää miten elää. Parannus on välttämätöntä jokaiselle, joka tahtoo päästä kerran Jumalan luo taivaaseen. Se pitää nöyränä. Ja ilman pyhitystä kukaan ei ole näkevä Herraa.

Roomalaiskirje 6:1-2

Mitä me siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, jotta armo tulisi suureksi? Ei tietenkään. Kuinka me, jotka olemme kuolleet synnille, vielä eläisimme siinä?

On tärkeää tiedostaa, ettei meitä ole ostettu halvalla hinnalla, vaan Jeesuksen kalliilla sovintoverellä. Se maksoi hänelle kaiken. Kun alamme ymmärtämään sen hinnan, meidän asenteemme syntiin muuttuu, emme tahdo enää elää vanhojen tapojen ja tuhoavien synnillisten tapojen orjina.

Roomalaiskirje 6:6-8

Mehän tiedämme, että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis nujerrettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä. Joka on kuollut, on vapautunut synnistä. Jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme myös saavamme elää hänen kanssaan.

Vanha luontomme, joka tahtoi jatkuvasti elää synnissä on ristiinnaulittu ja haudattu, ja uusi ihminen on kykenevä tekemään Jumalan tahdon silloin, kun keskitymme elämään oikeasta, todellisesta identiteetistämme käsin, Jumalan lapsina. On luonnollista, että uusi luomus meissä tahtoo miellyttää Jumalaa, eikä tehdä Pyhää Henkeä murheelliseksi tahallaan. Totta kai uskovatkin lankeavat syntiin ajatuksin, sanoin ja teoin, mutta kyse on siitä, että tahdommeko kääntyä pois siitä ja jatkaa matkaa, opetellen toimimaan vapauden lain mukaan, johon Jeesus meidät vapautti. On arvokasta muistaa, että emme voi jatkaa tietoista synnissä elämistä ja samalla vakuuttaa Jeesukselle uskollisuutta.

Otan loppuun käytännöllisen esimerkin. Sain hetki sitten aloittaa seurustelun kauniin naisen kanssa ja koen syvää iloa siitä, että saan oppia tuntemaan häntä paremmin. Olemme rakentaneet muutamia kuukausia luottamuksen siltaa, päättämällä olla läpinäkyviä vaikeistakin asioista. Se on ollut todella vapauttavaa. Olemme myös vieneet asioita Jumalan eteen rukouksessa ja tuntuu siltä, että ne hetket ovat todella merkittäviä, koska saamme kokea Jumalan läsnäoloa ja vapautta, kun heitämme asiat hänen päällensä.

Herää kysymys: Miksi tekisin tahallani jotain sellaista, mikä loukkaa tyttöystävääni? Jos sanon rakastavani häntä, miksen tahtoisi korjata käytöstäni asioissa, joissa tiedän, että toimin itsekkäistä motiiveista? Käytös ja puheet tulee jälleen kerran olla samassa linjassa, muuten en toimi niin kuin Jumala odottaa ja toivoo minun toimivan: rakkauden periaatteen mukaisesti. Rukoilen, että saat kokea syvän rakastumisen Jeesukseen ja se saa aikaan sitoutumisen Jumalaan. Ole siunattu 😀