Mitä teet kun masentaa?

Heräsin aamulla samaan aikaan kuin yleensä työaamuna, 4.30. En kerro tätä sen tähden, että ylpeilisin sillä, koska olen kokenut sen yksinkertaisesti Herran tahdoksi elämässäni, jotta ehdin rauhassa rukoilla ja tutkia Raamattua, siis valmistautua alkavaan päivään. Olin hyvällä mielellä ajellessani tällä kertaa Lapualle töihin ja siunasin tulevat puhelut, jotta minulla olisi ohjelma tälle päivälle selvillä. Kun päivä päättyi, enkä saanut yhtään kauppaa tehtyä saman tien, olin turhautunut. Olen saanut oppia lähimmäisiltäni, että meillä on lupa tuoda pettymyksetkin Jumalan tietoon, koska hän tietää ne joka tapauksessa. Tunnustin pettymykseni Herralle siihen, ettei työtäni juuri tänään palkittu. Samalla kuitenkin ymmärsin, että minun tulee jättää tämä painolasti Herralle, eikä minun tule uudestaan ottaa sitä harteilleni ja jatkaa valittamista.

Mitä ihmettä sitten päätin tehdä? Alkaa ylistää Jumalaa! Siitä, että nimeni on elämän kirjassa, että olen saanut syntini anteeksi ja minulla on toivo, joka ei koskaan häviä! Joskus meidän täytyy siirtää katseemme pettymyksistä ja synneistämme Jumalaan, koska silloin ratkaisemme ongelman ytimen: emme jää kiinni tämän maailman murheisiin, vaan kiinnitämme katseemme Jeesukseen! Se on paras vaihtokauppa minkä tiedän: me jätämme Jeesuksen ristin luo syntimme, syyllisyytemme, sairautemme, kipumme, häpeämme ja epäonnistumisemme ja saamme tilalle pysyvän Jumalan rauhan ja ilon, joka ei ole tästä näkyvästä maailmasta, vaan suoraan Taivaasta! Mieti miten raskasta ihmisillä on, joilla ei ole suhdetta Jumalaan, jolle vuodattaa avoimesti kaiken pahan olonsa? Päivänselvää on, että läheiset ihmiset joutuvat silloin kärsimään. Sellaisia meistä jokainen on ollut ennen kuin saimme vastaanottaa Jumalan armon, joka maksoi kaiken Jeesukselle. Osaammeko siis kiittää, riippumatta olosuhteistamme, Jumalaa, joka on aina ylistyksen arvoinen? Ymmärrämmekö, että rakastava Isämme tahtoo muuttaa murehtimisemme ylistystanssiksi, kun emme keskity vääriin asioihin, vaan katsomme ristiin, jonka tähden olemme vapaat! Aivan kuten Hillsong Worshipin biisissä asia ilmaistiin: Kun näen ristin, näen vapauden!

Matteus 6:25-33

Sen tähden minä sanon teille: älkää olko huolissanne hengestänne, siitä mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, siitä mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne? Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

Aikamoisia lauseita Jeesukselta, vai mitä? Meitä suorastaan kielletään murehtimasta asioita. Miksi? Koska se osoittaa epäluottamusta Jumalan huolenpitoa kohtaan. Jos kerran rakastava Isämme, joka on luotettava, on antanut meille elämän, eikö hän kykene pitämään meistä huolen? Lintu esimerkki alkoi elää minulle nyt. Oletko nähnyt lintua, joka rakentaa valtavan aitan, jotta voi tuoda ravintonsa sinne suojaan? En minäkään. Miksei? Koska Jumalan huolenpito on myös niiden osana. Eivät ne murehdi kuten me monesti, en itse ainakaan ole nähnyt yhtään masentunutta lintua vielä tähän 37 vuoteen mennessä. Jeesus tekee aiheellisen kysymyksen, voimmeko lisätä elämämme mittaa murehtimalla? Eikö käy juuri päinvastoin, saatamme stressaamalla lyhentää ja hankaloittaa elämäämme huomattavasti.

Matteus 6:31-33

Älkää siis murehtiko sanoen: Mitä me syömme? Tai mitä juomme? Tai mitä puemme päällemme? Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä.

Priorisointia. Sitähän tässä maailman ajassa korostetaan yrityksissä ja arjessamme. Mikä on oikeasti tärkeää? Vastauksemme saamme Jeesukselta: Meidän tulee valita etsiä Jumalan tahtoa elämäämme kokosydämisesti, tehdä sen mukaan ja meidän tarpeistamme pidetään varmasti huoli! Miksi se on niin hankalaa? Koska elämme monesti ihmisten keskellä, joiden päivät koostuvat negatiivisten asioiden vatvomisesta, pahan puhumisesta ja murehtimisesta. Meidän on erittäin helppoa lähteä siihen mukaan. Siksi Jumalan Henki tahtoo opettaa meitä sen sijaan vaikka olemaan hiljaa, kuin alkaa valittamaan ja keskittymään negatiivisiin asioihin elämässämme.

Jos me sen sijaan tahdomme vaikuttaa ympäröivään maailmaamme, meidän tulee valita täysin toisenlainen lähestymistapa. Jos me päätämme keskittyä Jeesukseen, kasvaa uskossa vahvoiksi viettämällä aikaa hänen ihanassa läsnäolossaan, meistä ei tule pessimistejä, vaan optimisteja. Miksi näin? Koska jos jatkuvasti vietät aikaa todella aurinkoisen, positiivisen ja optimistisen persoonan kanssa, alat muuttumaan hänen kaltaisekseen. Sen tähden on arvokasta keskittyä Jeesukseen ja palvoa häntä. Se on parasta mitä voimme tehdä!

Lopuksi tahdon rohkaista sinua näkemään itsesi arvokkaana Jumalan lapsena. Sinusta on maksettu valtavan kallis hinta ja sinä kuulut nyt kuninkaiden Kuninkaalle, joka rakastaa juuri sinua! Hän rakastaa myös lähimmäisiäsi. Mitä jos alkaisit kertoa lähimmäisillesi miten arvokkaita he ovat, sen sijaan, että valittaisit ja näkisit asiat jatkuvasti negatiivisessa valossa? Ole siunattu 😀