Taistelukenttä

Olen tänään pysähtynyt katsomaan väistelemättä omaa elämääni ja käyttäytymistäni. Jos joku saa näistä blogikirjoituksista sen käsityksen, että olen pyhimys, enempää ei voisi osua huti. On yksi asia haluta elää Jumalan tahdossa ja sitten realismi omassa arjessa. Tätä taistelua hyvin kuvaa seuraavat jakeet.

Roomalaiskirje 7:14-20

Me tiedämme, että laki on hengellinen mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaiseksi. Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen, sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, minä myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en sitä enää teekään minä itse vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, nimittäin lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla tosin on, mutta hyvää en pysty saamaan aikaan. Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä toteutan. Jos siis teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse vaan synti, joka minussa asuu.

Paljon kipeää asiaa. Aluksi joudumme toteamaan, ettemme pysty täyttämään Jumalan tahtoa omin avuin koskaan. Miksi? Koska Jumala on täydellinen, me olemme syntisiä. Kaikki ihmiset ovat syntisiä lähtökohtaisesti Jumalan edessä ilman yhtään poikkeusta. Mistä johtuu, ettei Jumalan lapsi sitten jatkuvasti toteuta Jumalan tahtoa, vaan tekee syntiä? Galatalaiskirje 5:17 vastaa siihen näin: Liha himoitsee Henkeä vastaan. Ne ovat toisiaan vastaan, niin ettette tee sitä, mitä tahdotte. On siis selkeä ristiriita, josta näemme, kumpi on saanut hallita meitä: Jos teemme sellaista, minkä tiedämme vääräksi, jota vihaamme, on lihallinen luontomme ollut johtamassa. Jos taas onnistumme elämään Jumalan tahdossa, Pyhä Henki on johtanut.

Laki paljastaa totuuden meille itsestämme. Se on lain tehtävä. Mutta kukaan ihminen ei voi noudattaa Jumalan lakia. Laki ei voi muuttaa meitä, se vain toteaa ilmiselvän asian. Jakeet 17-20 kuvaavat osuvasti sitä, että synnillinen luontomme osallistuu synnin tekemiseen. Sen sijaan uudestisyntynyt henkemme ei siihen osallistu. Jumala on tehnyt henkemme uudeksi, kun tulimme uskoon. Sen sijaan ruumis toteuttaa mielellään synnillisen luontomme mielihaluja, ja juuri sitä taistelua Paavali näissä jakeissa kuvaa.

Kun katson elämääni taakse päin, totean, että olen ruokkinut paljon synnillisiä mielihalujani ja sillä on omat ikävät seurauksensa, joita olen joutunut niittämään. Kun totean tämän asian, se tekee kipeää. Mutta toisaalta se on hyvä siitä syystä, että tulen tietoiseksi omasta heikkoudestani, etten ylpistyisi. Mihin perkele lankesi, ennen kuin Jumala heitti hänet pois taivaasta? Ylpeyteen. Sen tähden ihmisellä on luonnollinen taipumus ylpeyteen. Sen sijaan Jumala tahtoo opettaa meitä olemaan nöyriä niin kuin Jeesus. Silloin me ymmärrämme, että olemme täysin riippuvaisia hänestä!

Johannes 10:10

Varas ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden.

Kaksi aivan päinvastaista missiota. Perkeleen tarkoitus on tuhota Jumalan lapset varastamalla heiltä ilo pelastuksesta. Hän tekee kaikkensa, että murehtisimme ja lamaantuisimme, silloin hän alkaa syöttämään valheita identiteetistämme. Hän uskottelee, ettei meidän kannata enää yrittää kelvata Jumalalle, kun olemme niin pahasti epäonnistuneet, ettemme voi saada syntejämme anteeksi. Hän yrittää viedä toivon siitä, että kelpaamme Jumalalle tällaisina vajavaisina ihmisinä. Hän pyrkii tappamaan uskomme Jumalan armoon, koittamalla siirtää fokuksemme pois Jeesuksesta itseemme.

Sen sijaan Jeesus tahtoo tuoda syvän ilon, rauhan, tyytyväisyyden siitä, että hän on hyvä paimenemme, joka pitää meistä aina huolta. Hän ei hylkää meitä, kun rämmimme synnin liejussa. Hän ei sano meille, kun kadumme syntejämme, että ”voi sinua, katso miten likainen olet! Nyt sinun täytyy suorittaa nämä tehtävät, että huolin sinut takaisin laumaani”. Sen sijaan hän voisi sanoa: ”Voi rakas lapseni! Olen ylpeä sinusta, ettet jäänyt kuuntelemaan vihollisen valheita ja luullut, etten voisi antaa anteeksi. Tule minun kanssani, minä autan sinua”. Eikö olekin melko lohduttavaa, kun meillä on tällainen hyvä paimen, joka rakastaa?

Johannes 10:14-15

Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän, Minä annan henkeni lampaiden edestä.

Mikä avuksi, kun lankeamme syntiin? Juoskaamme Jeesuksen luokse! Hän on meidän puolellamme, eikä meitä vastaan. Hän rakasti niin paljon meitä, että antoi henkensä meidän edestämme, jotta meillä voi olla yhteys Jumalan kanssa tänään! Nyt meidän tehtävämme on oppia uusi identiteettimme hänessä ja vahvistua siinä päivittäin. Silloin sielunvihollisen tullessa syyttämään meitä, voimme sanoa rohkeasti: Mee kuule juttelemaan tästä asiasta Jeesuksen kanssa. Hän on hoitanut nämä minut syntini! Kun alamme näkemään Jumalan valtavan armon omalla kohdallamme, meistä tulee ilosanoman levittäjiä tähän toivottamaan maailmaan ja voimme rohkaista toisia, kun olemme alkaneet soveltamaan identiteettiämme Kristuksessa Jeesuksessa. Ole siunattu 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *