Syntisten ystävä

Niin, että kuka on syntisten ystävä? Jeesus. Joten päättelen, että Jumalan lastenkin tulisi olla. Mutta onko meidän liian helppo syyllistää ihmiset sen mukaan, miten he ajattelevat ja käyttäytyvät? Mehän itsemmekin kamppailemme lihamme kanssa, saako se hallita meidän elämäämme vai saako Jeesus heijastua meistä. Kukaan ei oo täydellinen. Miten meidän tulisi käyttäytyä ihmisten keskellä, jotka eivät vielä seuraa Jeesusta? Minun mielestäni meidän tulee olla aina valmiit tunnustamaan uskomme Jeesukseen elämämme Herrana, mutta olla myös viisas siinä, milloin tulee sellainen tilanne, että kokee Pyhän Hengen kehottavan jakamaan joitain ajatuksia. Hän tuntee ajoituksen parhaiten ja sen tähden meidän tulee olla herkkiä tottelemaan, kun hän rohkaisee meitä siihen. Miten Jeesus kohtasi syntiset?

Matteus 9:9-13

Kulkiessaan sieltä eteenpäin Jeesus näki Matteus-nimisen miehen istumassa tulliasemalla. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua.” Niin hän nousi ja seurasi Jeesusta. Kun Jeesus oli aterialla Matteuksen kodissa, sinne tuli monta publikaania ja syntistä aterioimaan Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Sen nähdessään fariseukset sanoivat hänen opetuslapsilleen: ”Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä tarkoittaa: Laupeutta minä tahdon enkä uhria. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.”

Todella pysäyttävät jakeet. Sen verran olen saanut kuulla opetusta, että kun opettajaksi kutsuttu henkilö, siis rabbi, kutsui opetuslapsekseen, se oli suuri kunnia kutsutulle, eikä ollut todellakaan helppo päästä jonkun opettajan oppilaaksi. Hämmentävää tässä on myös se, että Matteus oli kaikkien juutalaisten vihaama, koska hän palveli valloittajaa, siis Roomaa keräämällä veroja heille. Voisi kuvitella, että Matteukselle oli melkoinen hämmästys, että Jeesus kutsui juuri hänet, miehen, joka oli hyljeksitty juutalaisten taholta.

Mutta Jumala ei toimi samoin kuin ihmiset. Hän tahtoo käyttää heikommassa asemassa olevia ihmisiä heidän nöyryytensä vuoksi. Jos ihminen luulee, että hänen omilla ansioillaan pääsee etenemään Jumalan valtakunnassa, hän on täysin väärässä. Jumalan valtakunnassa armo on kantava teema, etteivät toiset erehtyisivät luulemaan, että ovat korvaamattomia ja ylpistyisivät. Joskus Jumala sallii tilanteiden johtaa siihen, että joudumme tunnustamaan oman vajavaisuutemme ja ymmärtämään, että vaikka olemmekin Jumalan ystäviä, olemme edelleenkin hänen palvelijoitaan.

Miksi ihmeessä fariseukset olivat niin hermostuneita siitä, että Jeesus aterioi syntisten kanssa? Koska ateriayhteydellä oli syvä merkitys tuossa kulttuurissa ja on edelleenkin. Siinä samaistutaan toiseen syvemmin. Ja tällä tavalla Jeesus näytti esimerkkiä siitä, miten ihmisiä tulisi kohdella, riippumatta heidän synneistään. Hän ei ollut tullut tuomitsemaan ihmisiä, vaan pelastamaan. Sen tähden hän tahtoi päästä läheiseen suhteeseen ihmisten kanssa, joita fariseukset hyljeksivät, koska he eivät pystyneet täyttämään lakia.

Matteus 9:12-13

Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä tarkoittaa: Laupeutta minä tahdon enkä uhria. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.”

Nämä Jeesuksen sanat ovat todella painavat. Ensimmäinen lause on musertava: Fariseukset eivät ylpeytensä vuoksi nähneet tarvitsevansa mitään, mitä Jeesus tarjosi, siksi he eivät voineet tehdä parannusta. Sen sijaan ihmiset, jotka tunnistivat itsensä heikoiksi ja tarvitsivat armahdusta synneistään ja tahtoivat sydämestään muuttua, saivat kokea parantumisen ja eheytymisen Jeesuksessa. Jumalan sydän on aina ollut se, että hän näkee ja tuntee täysin meidän sydämemme. Siksi hän ei tahdo vain rituaalisia uhreja, vaan sydämen kuuliaisuutta. Ja jos ihminen tunnustaa Jumalansa edessä, että tarvitsee häntä sovittamaan syntinsä, hänen elämänsä todella muuttuu. Mutta ihmiset, jotka eivät koe olevansa syntisiä, vaan pyrkivät kelpaamaan uskonnollisten suoritusten kautta Jumalalle, ovat omavanhurskaita. Heitä ei voi auttaa, elleivät heidän silmänsä avaudu.

Kun mietin tämän päivän tilannetta, missä Jeesus olisi meidän maailmassamme? Kun itse harrastan frisbeegolfia, tänään sain ajatuksen, että Jeesus olisi siellä kohtaamassa tavallisia ihmisiä. Heräsi myös ajatus, että nyt, kun Jumalalla on paljon lapsia ympäri maailmaa, meillä olisi hyvä mahdollisuus olla kohtaamassa ihmisiä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Lähes viikoittain tapaan eri ikäisiä pelaajia radoilla ja olen rukoillut, että voisin todella kohdata heidät niin kuin Jeesus kohtaisi. Olen päättänyt olla se kaveri, joka rohkaisee toisia ja se tuntuu hyvältä. Jos radalla toisinaan kuulen kiroilua ja muuta negatiivisia lauseita, päätän olla erilainen. Tahdon, että minut tunnetaan miehenä, joka ei ota tilanteita liian vakavasti. Olen kokenut johdatusta sanoa joitakin sanoja pelaajille ja olen huomannut, että sillä on ollut positiivinen vaikutus.

Mitä sinä ja minä voisimme tehdä, että Jumalan valtakunta saisi ilmetä entistä voimallisemmin meidän elämissämme ja meidän vaikutusalassamme? Päättäisimme panostaa omaan Jumala-suhteeseen ja luottaa siihen, että Jumala tietää tarkalleen, milloin meidän kannattaa toimia. Jos ihmiset näkisivät meidän halumme kulkea rinnalla ja rohkaista, varmasti Jumala kohtaisi näitä ihmisiä hänen rakkaudellaan ja kutsuisi pelastukseen. Ollaan rohkeita Herrassa! Siunausta 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *