Kun tällä viikolla olen miettinyt, mitä ihmettä kirjoittaisin blogiin, tänä aamuna ajaessani töihin Ilmajoelle heräsin ajattelemasta, että miten etuoikeutettu olen saanut olla, kun lähelläni on ollut todellisia rukouksen naisia ja miehiä. Vuosia aiemmin kerroin esivanhemmistani, jotka ovat rukoilleet paljon suvun puolesta. Aika luonnollista siis, että nyt minä olen saanut kokea kutsua samaan tehtävään, vuosia sitten. Tänä aamuna kun ajoin, mieleeni nousi tätini, joka kasvatti minut sekä kaksi isosiskoani. Muistan elävästi lapsuuden kotini Miilurannan kylässä Kärsämäellä, kun heräsin aamulla, yleensä pirteänä, tätini oli jo ollut ties minkä aikaa rukoilemassa ja tutkimassa Jumalan Sanaa. Tänä päivänä ymmärsin, että minuun istutettiin tuolloin siemen, joka sai kasvaa lopulta siihen, että minä rakastan aamulla herätä ylistämään ja kohtaamaan Jumalaa.
Mietipä seuraavaa tilannetta: Pentti on ollut uskossa kolmekymmentä vuotta ja käy joka sunnuntai aamu kotiseurakunnassaan Jumalanpalveluksessa, antaa kymmenykset tuloistaan Jumalan valtakunnan käyttöön ja palvelee keittiöllä noin kerran kuukaudessa, joskus useamminkin. Hän on töissä kaupungilla ja vielä pitäisi jaksaa viisitoista vuotta, että pääsee eläkkeelle. Hänellä on vaimo, kaksi aikuista lasta ja koira, jota hän käyttää välillä lenkillä, mutta vaimo hoitaa pääasiassa ulkoiluttamisen. Pentti hiljentyy rukoilemaan Jumalanpalveluksessa muiden kanssa, mutta ei omaa aktiivista rukouselämää, se ei vaan ole hänen juttunsa. Joskus hän lukee Raamattua ja miettii, miksei meinaa ymmärtää mitä lukee. Pentti viihtyy television ääressä työpäivien jälkeen ja kokee sen rentouttavaksi. Hän seuraa aktiivisesti suosittuja sarjoja ja miettii välillä, tässäkö kaikki.
Sirpa on kaksikymmentävuotias terveydenhoito-opiskelija, joka käy aktiivisesti seurakunnassa, varsinkin nuortenillassa ja harrastaa salibandyä ja nauttii hyvistä ystävyyssuhteista. Hän on tullut uskoon kaksi vuotta sitten nuorten tapahtumassa ja hän on päässyt hyvin sisään seurakuntaan. Hän on oppinut tuomaan kymmenykset seurakuntaan ja palvelee kahvilatiimissä pari kertaa kuukaudessa. Hän pyytää aktiivisesti ystäviään seurakuntaan, jotka eivät vielä tunne Jeesusta ja rukoilee heidän puolestaan päivittäin. Sirpa on oppinut, kuinka arvokas aarre Pyhän Hengen läsnäolo on ja hän nauttii ylistää ja palvoa Jeesusta sekä yksityisesti että seurakunnassa. Hän nauttii Raamatun tutkimisesta ja on oppinut paljon asioita sieltä sen kautta, kun Pyhä Henki on valaissut hänelle sitä. Joskus hän nauttii leffaillasta ystävien kanssa.
Kun mietin tätä aihetta, huomaan eläneeni elämääni ”Pentin” tavalla vuosia sitten. Sitten sain uudistua ja löytää syvän suhteen Jumalan kanssa. Se on suurta armoa. Kun mietimme näiden kahden esimerkeiksi nostamiani ihmisten elämiä, huomaamme, että aktiivinen rukouselämä liittyy aktiiviseen uskonelämään. On tärkeää kuitenkin muistaa, ettei uskonelämässä ole kyse siitä, kuka on suorittanut eniten, koska pelastumme Jumalan armosta Jeesuksen veren kautta. Pyhityselämä on kuitenkin tärkeä osa uskovan elämää, joka tahtoo seurata Jeesusta kokosydämisesti. Perustus ei siis horju, vaikka emme eläisi juuri nyt ”Sirpan” tavalla, mutta Herra kaipaa meitä lähelleen, jotta hän voisi muovata meitä matkalla kotiin.
Luukas 22:40-46
Tultuaan sinne hän sanoi heille: ”Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.” Hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni vaan sinun.” Silloin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä. Tuskan valtaamana hän rukoili yhä hartaammin, ja hänen hikensä oli kuin veripisarat, jotka putosivat maahan. Kun hän nousi rukoilemasta ja meni opetuslastensa luo, hän tapasi heidät nukkumasta murheen uuvuttamina. Niin hän sanoi heille: ”Miksi te nukutte? Nouskaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen.”
Miksi Jeesus painotti opetuslapsilleen ja myös meille, että meidän tulee rukoilla? Onko sillä väliä? Mietipä hetki tilannetta: Me ruokimme ajatuksiamme kaikella viihteellä mitä maailmassa vaan tulee vastaan. Jos emme rajoita sitä, ajatuksemme pyörivät niissä ja johtavat helposti harhaan, tekemään syntiä. Sen sijaan, jos esimerkiksi aloitamme päivämme Jumalan läsnäolossa, ajatuksemme keskittyy oikeaan kohteeseen, Kuninkaaseen, joka rakastaa meitä ja tahtoo viettää aikaa meidän kanssamme! Mikä valtava etuoikeus! Osaammeko ymmärtää, miten suuri lahja on saada uskoa Jumalaan, joka tahtoo aina meidän parastamme ja tahtoo kasvattaa lapsistaan kykeneviä, jotka loistavat hänen rakkauttaan ihmisille, jotka eivät vielä tunne häntä henkilökohtaisesti. Jos me täytymme Pyhän Hengen voimalla jatkuvasti, saamme voiman kiusausten tullessa vastustaa niitä, mutta jos emme ole valmistautuneet kohtaamaan haasteita, joita maailma tarjoaa sumeilematta, emme pysty torjumaan niitä.
Tarvitsemme siis hengellisiä sota-aseita voittaaksemme vihollisen hyökkäykset ja Jumala on antanut meille ne! Sanan miekka on hyvin oleellinen sota-ase, meidän tulee oppia tuntemaan sitä aina vain paremmin ja käyttää sen auktoriteettia taistelussa pahaa vastaan. Mitä voimme oppia Jeesuksen käytöksestä tuossa jaejaksossa? Varmasti se, että hänellä oli läheinen suhde Jumalaan: Hän kutsui Isää. Mutta hän oli myös oppinut, että hänen tahtonsa on aina paras. Hän tyytyi siihen. Arvelen, että juuri sen tähden, että Jeesus alistui jälleen kerran Isän tahtoon, Isä lähetti enkelin vahvistamaan häntä, jotta hän saisi kokea, että Isä on lähellä. Muista, että rukous muuttaa aina meitä ja myöskin olosuhteita. Rukous on rakkautta. Siksi sillä on monesti voimakas vaikutus esimerkiksi ihmisen elämässä, joka sairastaa. Se voi murtaa muurin, joka on ollut pitkään pystyssä. Sairas kokee saavansa empatiaa.
Rohkaisen sinua miettimään rehellisesti suhdettasi Jumalaan. Älä pelkää, että hän hylkää sinut, jos et ollut aktiivinen tähän mennessä rukouksen ja Sanan tutkimisen suhteen. Koska hän tahtoo auttaa ja rohkaista sinua on paras haluta tulla hänen lähelleen. Ylistysmusiikki voi auttaa siihen. Ole siunattu 😀